Uutisista - noin niin kuin vaihteeksi...

"Vaikka olen pohjimmiltani
Aivan tavallinen työn sankari,
Saatan ottaa kantaa
Asioihin, joita en tunne"

~Sadetanssi

Ah, flunssa. Lueskelen täällä taas vaihteeksi iltasanomien ja hesarin nettisivuja. Oli mennä taas niin masentavaksi, että suunnittelin heittäväni koneen tuohon läheiseen jokeen, mutta pitempien pohdiskelujen jälkeen se tuskin olisi edes maksanut vaivaa. Jos en lukisi näitä uutisia netistä, näkisin ne kuitenkin televisiosta. (Ja sitähän nyt ei voi heittää menemään CSI:n takia... ;) )

Olihan niitä suhteellisen hyviä uutisiakin, en minä sitä kiellä. Jenni Haukio, tämä Niinistön nuori edustusvaimo, esimerkiksi aikoo julkaista uuden runokirjan. Sinällään koko runokirja on minulle yhdentekevää, mutta on vain aina mukavaa lukea jotain tähän Suomen ihannepariin liittyen. Jotenkin epäilyttävähän heidän avioliittonsa on, mutta sallitakoon näille Suomenkin päättäjille vähän hupia kamarin puolelle - kunhan ei vain ala menemään Berluskonin kaltaiseksi irstailuksi useampien tyttösten kanssa.

Uni

Näin taas unta sodasta. Olen nyt nähnyt siitä kolmesti unta viimeisen kahden vuoden sisällä. Aikaisemmissa unissa, joista olen kertonut myös täällä, sota on merkinnyt lähinnä hämmennystä ja epätietoisuutta; mikä polku valita ja mikä jättää taakse. Tällä kertaa sodalla oli kuitenkin pikemminkin yksinäisyyttä kuvaava merkitys:

Suomi oli joutunut sotaan. Vihollisten pommikoneet kiisivät lakeuksien yli tuhoa kylväen, ja siviilit lähetettiin kauemmas, turvaan jonnekin muualle. Meidät muut, joista nuorimmat olivat hädin tuskin viidentoista, vanhimmat lähempänä kuolemaa kuin elämää, opetettiin taistelemaan. Meidät opetettiin ampumaan vihollisiksi miellettyjä ihmisiä, olentoja joiden pelosta ei piitattu, juoksemaan vallihautoihin pakoon ja maastoutumaan tulituksen tieltä. Ja sitten meidät lähetettiin sotimaan.

Kotona, lomalla, tutut kyselivät miten minä pystyin siihen. Mitä minä tunsin tappaessani ihmisiä ja nukkuessani paljaan taivaan alla kuullen ainoastaan aseiden tauottoman tulituksen ja ihmisten huudot. Minä kerroin etten tuntenut mitään, ja he väittivät minua valehtelijaksi, ajattelivat minun yrittävän olla kovempi kuin oikeasti olen. Siksi he kysyivät yhä uudestaan ja uudestaan: "Mitä sinä tunnet? Mitä sinä tunnet ampuessasi toisia ihmisiä? Miltä sinusta tuntuu?"
Ja yhä uudelleen ja uudelleen minä katsoin heitä ja sanoin etten tuntenut mitään.

Eivätkä he ymmärtäneet.