Tai Sveitsi ei välttämättä ole idiootti, vaikka sen puolueettomuus maailmansodissa olikin nyt vähän... noh, mitä oli. Sen sijaan sveitsiläiset ovat idiootteja. Tyhmiä ihmisiä, jotka eivät selvästikään ole koskaan kuulleet uskonnon- ja omantunnonvapaudesta. Lehtiä lukeneet taitavatkin jo arvata kyseessä olevan uusien minareettien rakentamiskielto, jonka kansa äänesti lainvoimaikseksi viime yönä. Tästä lähtien minareetteja (käytännössä luterilaisten kirkkojen kellotorneja vastaavia rakennelmia) ei Sveitsiin ole enää lupa rakentaa eikä jo valmiiksi rakennettuja saa käyttää niiden alkuperäiseen tarkoitukseen, eli rukouskutsun kuuluttamiseen. Ikävä, tarpeeton ja täysin naurettava laki, mutta kieltämättä ei kyllä mitenkään ihmeellinen mantereella, jossa muslimien elämäntapaa pyritään sortamaan kaikin mahdollisin tavoin - hyvänä esimerkkinä Ranskan halu kieltää musliminaisten käyttämät uimapuvut, burkinit, "epähygieenisinä".
Minä todella toivon, ettei Suomen valtio tahi kansa ikimaailmassa sorru mihinkään näin alhaiseen.
maanantai 30. marraskuuta 2009
tiistai 24. marraskuuta 2009
Poliitikkoja
Minä olen lähiaikoina alkanut olla hieman huolissani tämän piskuisen blogini julkaisullisesta tasosta, joka ei pitkään aikaan ole seurannut blogin nimen antamia odotuksia ja paineita. Hetken aikaa suunnittelin julkaisevani täällä yhden uusista eroottisista novelleistani, mutta en saanut aikaiseksi siirtää tekstiä paperilta tietokoneelle ennen kuin keksin uuden - ja huomattavan paljon paremman - keinon. (Tarkoituksenani on kuitenkin edelleen julkaista tuo mainitsemani novelli, siitä ei ole huolta.)
Koskapa olen yrittänyt pysyä julkaisuissani asiattomalla, mutta samalla kuitenkin suhteellisen järkevällä tasolla, tarjosi vanhojen Yksin valtiaat -jaksojen katselu täydellisen ratkaisun ongelmiini.
Nii-in, miten joku poliitikko osaakaan olla näin komea... Aivan erityisesti tässä kuvassa, noissa vaatteissa (minä olen suunnattoman heikkona pukuihin ja pitkiin takkeihin). Täydellinen mies meidän tulevaksi presidentiksemme; näyttää hyvältä, kuulostaa hyvältä ja sattuupa omistamaan vielä täydellisen kauniin vaimonkin presidentin linnaa emännöimään. (Joka saisi kyllä luvan näkyä enemmän julkisuudessa miehensä rinnalla. Voisi Suomenkin julkisuuskuva parantua kaikkien niiden Matti Vanhasen sekoilujen jälkeen...)
Koskapa olen yrittänyt pysyä julkaisuissani asiattomalla, mutta samalla kuitenkin suhteellisen järkevällä tasolla, tarjosi vanhojen Yksin valtiaat -jaksojen katselu täydellisen ratkaisun ongelmiini.
Komeimmat (tai muuten vain kuolattavimmat) Poliitikot
(Järjestyksessä vähiten kuolattavimmasta siihen parhaaseen)
Perää tässä listauksessa pitää Yhdysvaltain jo edesmennyt näyttelijä ja presidentti Ronald Reagan, joka näytti uskomattoman hyvältä näyttelijän uransa aikoihin - eikä pahentunut laisinkaan tultuaan presidentiksi.
Yhdysvaltain ex-presidenttien linjalla jatketaan. Nyt on vuorossa ainut Yhdysvaltain presidentti, josta minulla on joskus ollut seksifantasia. Täysin vahingossa kylläkin ja ehkä noin kymmenen sekunnin ajan, mutta silti... Se kuva ei ikinä katoa minun verkkokalvoltani.
Ja kyseessähän on siis tosiaan - jos joku ei sattuisi tunnistamaan - Bill "seksiseikkailija" Clinton
Ei nyt ehkä maailman komein mies, mutta miettikää vähän. Pitänyt Venäjää rautaisessa otteessaan ties kuinka kauan, ajanut leikkuupuimuria, omistaa ison kissapedon ja on tapattanut uransa aikana ties kuinka monta lehdistön edustajaa. Ketä sellainen ei kiihottaisi? Kuten eräässä äärimmäisen huonossa venäläisessä biisissä sanottiin - minä haluan miehen kuten Putin. (Tai ehkä en, mutta olisi sellaista kivaa kokeilla yhden yön ajan.)
Jep, selviö. Barack Obama ei välttämättä edusta ulkonäöllisesti minun miesihannettani, mutta kyllä hänessäkin jotain pirun seksikästä on. Se on sellaista karismaa, mutta saa vatsan pohjan kivasti kutkuttelemaan. Jos Obama jonain päivänä löytää itsensä työttömyyskassalta, hän voi kyllä tulla keskustelemaan minun kanssani muutoksesta...
Tommy Tabermann. Mies on hauska, kirjoittaa ihania erotiikkarunoja ja on kaiken lisäksi mukana politiikassa - mitä muuta nainen voi vielä pyytää? No ehkä suorat hiukset voisivat olla bonusta...

lauantai 21. marraskuuta 2009
Tarja Halonen
torstai 12. marraskuuta 2009
Puhdas Suomalainen
Puhdas Suomalainen ihminen on hieno asia. Liian usein luulevat ihmiset, että Suomalainen olisi lihava, McDonaldsissa itseään täyttävä turmeltunut eliö. Asia ei nimittäin ole näin, ja siksi minä haluankin kertoa teille minkälaisia me Suomalaiset olemme.
Suomalainen syö vain puhdasta ruokaa, joka kasvatetaan kotona alusta alkaen. Perinteinen Suomalainen ihminen alkaa viljelemään omaa ruokaansa täyttäessään kymmenen vuotta. Hän ostaa siemenet turvalliseksi havaitusta Luomumyymälästä, jonka tuotteisiin ei ole käytetty laisinkaan ylimääräisiä lannoitteita tai antibiootteja. Siemenet Suomalainen kylvää kaskettuun maahan ja näin kääntyy uusi sivua hänen Suomalaisen sukunsa puhtaassa sukukirjassa.
Löydettyään sopivan puhdasta Suomalaista sukua edustavan pariutumiskumppanin, Suomalainen ihminen valmistautuu lisääntymään. Hän alkaa tarkkailemaan ravintoaan erityisen tarkasti ja muuttaa syvälle metsien keskelle, jotta hänen Suomalaisen sikiönsä pienet keuhkot eivät turhaan turmeltuisi. Synnytys hoidetaan saunassa, ilman turhia epiduraaleja tai muita puudutusaineita.
Kun uusi Suomalainen on löytänyt tiensä maailmaan, pyritään hänet kasvattamaan mahdollisimman puhtaasti ja neitseellisesti. Hänelle ei anneta ainuttakaan rokotetta tai ensimmäistäkään penisiliinikuuria, sillä kaikkihan tietävät mitä tuollaisten ylimääräisten myrkkyjen työntämisestä elimistöön seuraa. Ei, on paljon turvallisempaa antaa lapsen sairastaa lapsihalvaukset, poliot ja tuhkarokot ja lääkitä niitä saunalla ja raikkaan puhtaalla Suomalaisella ilmalla. Sekä tietysti Suomalaisella ravinnolla, joka on alusta alkaen kasvatettu omassa pellossa ilman mitään hyönteismyrkkyjä, lannotteita tai mitään muutakaan lisäaineiksi luottavaa.
Ihmiset kuvittelevat, että tällaista Suomalaista olisi mahdotonta löytää näinä teollistumisen ja valmisruoan aikoina, mutta asia ei ole näin. Suomalainen ihminen on vain niin vaatimaton ja ujo, ettei hän turhaan itsestään ilmoittele. Siksi ainut keino löytää tällainen Suomalainen ihminen onkin keksiä sikainfluenssarokotteen kaltainen aine, joka saa nämä puhtaat Suomalaiset ihmiset kerääntymään keskustelupalstojen ääreen mielipidettään jakamaan. Tämä mielipide menee yleensä näin: "SIIS MUN ELIMISTÖÖN EI AINAKAAN MITÄÄN YLIMÄÄRÄISTÄ MENNÄ TUNKEMAAN!!11111" Mielipide on ylväs ja täysin oikea, sillä miksipä turhaan pitäisi puhtaan Suomalaisen ihmisen lisäaineista ja muusta saastasta vapaata elimistöä mennä millään ylimääräisellä turmelemaan.
...Te voitte vain kuvitella kuinka pahasti minä olen räkättänyt hämärässä huoneessani näiden piskuisten mielipiteitä. Olisi todellakin hupaisaa tietää, minkälaisella luomudieetillä kaikki nämä ylimääräisten aineiden vastustajat ovat. Itse kun en ole vielä keksinyt keinoa estää kaikkia niitä e:itä soluttautumasta ruumiiseeni ruoan jne. siivellä...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)