"Hei, puhutaan tulevaisuudesta. Puhutaan tulevista tähdistä ja kaukaisista planeetoista, jotka syntyvät vasta meidän kuolemamme jälkeen. Niiden valo ei koskaan ehdi saavuttaa meitä. Puhutaan menneistä kuninkaista ja kadonneista valtakunnista, joiden kadut olivat kullalla silatut. Ne kaikki katosivat ennen meidän saapumistamme. Katosivat eivätkä palaa, mutta silti voimme iltaisin kuulla niiden kuiskivan lastenkamarin asukkaille. Muistakaa meidät, ne sanovat. Muistakaa meidät, sillä ilman meitä ei olisi teitä. Te olette velkaa. Ja lastenkammarin asukkaat kuuntelevat kiltisti, sillä siihen ne on opetettu. Aamuisin ne kaakaota juodessaan tulevat kysyneeksi äideiltään keitä olivat keisarit, joita ei enää olekaan. Ja sinä tiedät mitä äidit vastaavat, sillä samoin vastasi myös sinun äitisi.
Puhutaan tulevista tähdistä ja kuolleista valtakunnista. Kuiskitaan niiden nimiä yötuuleen, joka tuo suolaista ilmaa kaukaa mereiltä päin. Siellä asuvat kalat ja hukkuneet neidot pyrstöineen, siellä pitävät majaa merianturat. Ja kaukana siellä jossain, aivan aavan tuolla puolen, ovat laivat jotka eivät koskaan palanneet kotisatamaan. Mitä on aavan tuolla puolen? Paikassa jossa taivaanrantaa yltää koskettamaan - kohottautuu vain hieman ja tähtiä voi poimia kuin omenoita konsanaan.
Puhutaan siitä mitä me emme koskaan saavuta. Puhutaan, mutta jätetään tämä hetki lausumatta, ei anneta minkään vahingoittaa sitä. Sillä mikä on käsillä, on vaarallisen helppoa menettää."
- - - -
Joo, harvinasen tylsinä hetkinä on kiva kirjoittaa kaikkea pskaa. ;D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
ooh kaunista! Tästä tulee kaukokaipuu.
VastaaPoista"Mitä on aavan tuolla puolen? Paikassa jossa taivaanrantaa yltää koskettamaan - kohottautuu vain hieman ja tähtiä voi poimia kuin omenoita konsanaan. " tuo pätkä varsinkin aivan ihana :)
ps tätä blogia on muutenkin kiva lukea, sinulla on mielipiteitä ja sana hallussa :)