Minä sain toissapäivänä koulussa kuulla kirjoittavani blogia pornosta ja politiikasta. Mä aloin siinä miettimään, että politiikasta ehkä mutta en pornosta - sitä minä en ole kirjoittanut melkein vuoteen. Tuli muutenkin luettua noita vanhempia kirjoituksia vain huomatakseni, että vielä puoli vuotta sitten näiden julkaisujen taso oli huomattavan paljon korkeampi. Ne viestit olivat jotenkin paljon iloisempia, syvällisempiä tai muuten vain hupaisia. Nää nykyiset taas, en mä osaa enää edes kirjoittaa kieliopillisesti oikein.
Mutta tästä piti tulla iloinen viesti, ei tuollaista säälittävää itsesyyttelyä. Ihan aluksi mä haluaisin kiittää (Jutta Urpilaisen sanoin) teidän kommenttejanne, ne auttoivat. (: Mä olen pahoillani siitä viestistä, mulla oli sinä iltana aivan uskomattoman paha olo, enkä mä todellakaan tiennyt miten enää jatkaa. Tällä hetkellä mä kuitenkin olen taas päässyt itseni herraksi - ainakin niin hyvin kuin vain tällä hetkellä voin.
Eilen oli ihana ilta. ^^ Hengailtiin kaverin kanssa paikallisen seurakunnan nuorisotalolla ja kiisteltiin isommalla porukalla politiikasta. Se oli sellaista keskustelua, jota voi syntyä vain nuorien ja ylimielisten suussa; kommunisti- ja natsikortit lenteli ja lopulta Applea verrattiin jättimäiseen itsetyydytysvälineeseen. Ihan heti ei uskoisi, että keskustelu lähti kunnan yhdistämisestä naapurikaupunkiin. ;)
lauantai 24. huhtikuuta 2010
tiistai 6. huhtikuuta 2010
Minä elän vieläkin
"We've got to hold on to what we've got
'cause it doesn't make a difference
if we make it or not"- Bon Jovi
Mä olen täällä - ja elossa. Ja lisäksi mä voin hyvin, oikeasti. Mä en ole kirjoittanut tänne pitkään aikaan ja olen siitä oikeasti pahoillani, mutta se nyt vaan on mennyt kuten se on mennyt. Nää viimeiset pari kuukautta eivät todellakaan ole olleet mun parhaimpiani, mutta ainakin tällä hetkellä kaikki tuntuu menevän ihan hyvin. Mä olen alkanut jopa nauttia politiikasta pitkästä aikaa. Pari kuukautta sitten mä lakkasin lukemasta lehtiä, koska mitä ikinä tapahtuikaan, se ei tuntunut koskettavan minua. Nyt on siis hirvittävästi kiinni otettavaa, joten eiköhän aloiteta:
1. Barack Obaman terveydenhuoltouudistus meni läpi. Tämähän on luonnollisesti aivan pöyristyttävää, sillä Yhdysvallat kykenevät nyt anastamaan ihmisiltä heidän vapaan oikeutensa kuolla yksin ja ilman hoitoa jossain rotankolossa. Jumalan kiitos, muutamat ihmiset, jotka todella välittävät, ovat jo ehtineet haastaa aloitteen oikeuteen. Heidän lääkkeitäänhän ei mikään parlamentti ala makselemaan - esimerkillistä toimintaa.
2. Niinistö on kova jätkä. Näin hehkutti eräs nimeltä mainitsematon iltapäivälehti otsikoissaan. Millä tavalla Niinistö sitten on ihan saatanan kova tyyppi, sitä minä en tiedä. Toisaalta eihän minun tarvitsekaan, sillä kansalaisena minun osani on maksaa kiltisti veroja (mitä en tee kuin ruokaostoksilla, sillä olen onnistuneesti kesätyötön) ja olla hiljaa sillä välin kun kovat jätkät leikkii hiekkalaatikolla. Tääkin on luonnollisesti hyvä juttu, koska ainakaan mun ei nyt tarvitse miettiä ketä äänestän seuraavissa presidentin vaaleissa. (Koska minä voin.)
3. Kaikkea muuta kivaa. Esimerkiksi kansanedustaja Tiura aiheutti kohun jotenkin jossakin ja jostakin. Rehellisesti sanottuna, ilman tätä kohua mä tuskin olisin koskaan kuullutkaan arvoisasta kansainedustaja Tiurasta. Se, että kyseinen henkilö aikoo ymmärtääkseni loikata wannabe-työläispuolueesta wannabe-porvaripuolueeseen tuskin tulee koskaan minun elämääni koskettamaan paskankaan vertaa. Näin ollen voinkin ainoastaan kysyä: who cares?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)