Kirje

Rakas Joulupukki,

olen ollut todella suhteellisen kiltti tänä vuonna. Olen kiltisti käynyt äänestämässä nuorisovaaleissa, kuten meidät kansalaiset on opetettu, ja olen myös taas kerran pyrkinyt nostattamaan omaa isänmaallisuuttani katsomalla Linnanjuhlat - suunnattoman suuren populäärisen farssin, jonka tarkoituksena on hypnoosin avulla saada tavalliset työväenluokkaan kuuluvat ihmiset nauttimaan köyhästä elämästään ja seuraamaan sokeasti herrainsa päätöksiä. Että sulkekaa vaan te niitä kouluja ja terveysasemia, mutta älkää kuitenkaan jättäkö meitä ilman meidän tuntikausia kestävää spektaakkeliamme, joka vuosi toisensa jälkeen nostaa Suomen yhdeksi maailman onnellisimmista kansoista.

Koskapa, rakas Joulupukki, tiedän jo tasan tarkkaan mitä tulen saamaan lahjaksi, haluaisinkin pyytää sinulta lahjoja muutamalle muulle henkilölle, jotka muutoin saattaisivat jäädä huomioimatta. Toivon myös syvästi, ettet pane pahaksesi vaikka kaikki valitsemani henkilöt eivät olekaan kristinuskoisia - nykypäivänä kun olisi suoranaista syrjintää unohtaa kaikki ne muslimit, ateistit ja muut meidän maailmankuvaamme avartavat henkilöt.

Ensimmäiseksi haluaisin pyytää sinua ottamaan huomioon ne Afganistanilaiset, joiden elämä on tehty täysin mahdottomaksi uuden lainsäädännön nimissä. Tarkoitan siis lakia, joka kieltää naisilta oikeuden lastensa huoltajuuteen ja seksistä kieltäytyjiltä ravintoon. En tiedä onko tämä hieman epäsoveliasta, mutta jos vain voisit lähettää kaikille afgaanimiehille puhallettavan barbaran ja pari purkillista tummelia. Onhan se nimittäin sanomattakin selvää, että miespoloiset kaipaavat varmasti hieman kaltaistaan, selkärangatonta seuraa kaiken sen orjuuttamisen jälkeen.

Samanlaisen nuken voisi lähettää myös Berluskonille.

Toiseksi haluaisin sinun muistavan lämmöllä Sveitsiä, tätä pankkien ja kristittyjen luvattua maata. Arvostaisin syvästi, jos voisist lähettää heille muutaman kappaleen Astrid Thorsin kaksoisolentoja; ehkä he voisivat opettaa minareettejä syvästi inhoavalle maalle minkälaisen rikkauden maahanmuuttajat kulttuuriin tuovatkaan. Samalla voisit myös viedä hieman klorittia Ranskalaisiin uimahalleihin, jottei heidän enää tarvitsisi kieltää naisien peittävämpiä uima-asuja (ns. burkineja). Jos tämä taantuma jatkuu, kohtahan Ranskan on kiellettävä naisia käyttämästä laisinkaan uimapukuja, bikinejä tahi mitään muutakaan kangasta, joka saattaisi muodostaa hygieniariskin joutuessaan kosketuksiin veden kanssa.

 Vielä lisäksi halusin sinun tuovan pornoa  Matti Vanhaselle, jottei tämän enää tarvitsisi lähetellä kaksimielisiä viestejä ties keille viattomille Seiskan vakiasiakkaille, Iittalan lahjakortin Tarja Haloselle ja viimeisenä tiukat nahkahousut Putinille. Ihan vain koska näkisin hänet mielelläni jatkossa poseeraamassa Iltalehdissä - paitsi ilman paitaa - myös hieman seksikkäämmissä housuissa... (Tai voisitko vain polttaa kaikki hänen pukujensa alaosat?)

Syvästi kunnioittaen,
Ismail

"Would you gimme the key to the empire of bliss

Gimme a substance to dismiss

Everybody's searching for difference

Everybody's searching for deliverance

Gimme just another reason to live"

- The 69 Eyes

Sveitsi on idiootti

Tai Sveitsi ei välttämättä ole idiootti, vaikka sen puolueettomuus  maailmansodissa olikin nyt vähän... noh, mitä oli. Sen sijaan sveitsiläiset ovat idiootteja. Tyhmiä ihmisiä, jotka eivät selvästikään ole koskaan kuulleet uskonnon- ja omantunnonvapaudesta. Lehtiä lukeneet taitavatkin jo arvata kyseessä olevan uusien minareettien rakentamiskielto, jonka kansa äänesti lainvoimaikseksi viime yönä. Tästä lähtien minareetteja (käytännössä luterilaisten kirkkojen kellotorneja vastaavia rakennelmia) ei Sveitsiin ole enää lupa rakentaa eikä jo valmiiksi rakennettuja saa käyttää niiden alkuperäiseen tarkoitukseen, eli rukouskutsun kuuluttamiseen. Ikävä, tarpeeton ja täysin naurettava laki, mutta kieltämättä ei kyllä mitenkään ihmeellinen mantereella, jossa muslimien elämäntapaa pyritään sortamaan kaikin mahdollisin tavoin - hyvänä esimerkkinä Ranskan halu kieltää musliminaisten käyttämät uimapuvut, burkinit, "epähygieenisinä".

Minä todella toivon, ettei Suomen valtio tahi kansa ikimaailmassa sorru mihinkään näin alhaiseen.

Poliitikkoja

Minä olen lähiaikoina alkanut olla hieman huolissani tämän piskuisen blogini julkaisullisesta tasosta, joka ei pitkään aikaan ole seurannut blogin nimen antamia odotuksia ja paineita. Hetken aikaa suunnittelin julkaisevani täällä yhden uusista eroottisista novelleistani, mutta en saanut aikaiseksi siirtää tekstiä paperilta tietokoneelle ennen kuin keksin uuden - ja huomattavan paljon paremman - keinon. (Tarkoituksenani on kuitenkin edelleen julkaista tuo mainitsemani novelli, siitä ei ole huolta.)

Koskapa olen yrittänyt pysyä julkaisuissani asiattomalla, mutta samalla kuitenkin suhteellisen järkevällä tasolla, tarjosi vanhojen Yksin valtiaat -jaksojen katselu täydellisen ratkaisun ongelmiini.

 Komeimmat (tai muuten vain kuolattavimmat) Poliitikot 

(Järjestyksessä vähiten kuolattavimmasta siihen parhaaseen)

  

 

 Perää tässä listauksessa pitää Yhdysvaltain jo edesmennyt näyttelijä ja presidentti Ronald Reagan, joka näytti uskomattoman hyvältä näyttelijän uransa aikoihin - eikä pahentunut laisinkaan tultuaan presidentiksi.

Yhdysvaltain ex-presidenttien linjalla jatketaan. Nyt on vuorossa ainut Yhdysvaltain presidentti, josta minulla on joskus ollut seksifantasia. Täysin vahingossa kylläkin ja ehkä noin kymmenen sekunnin ajan, mutta silti... Se kuva ei ikinä katoa minun verkkokalvoltani. 

Ja kyseessähän on siis tosiaan - jos joku ei sattuisi tunnistamaan - Bill "seksiseikkailija" Clinton 

Ei nyt ehkä maailman komein mies, mutta miettikää vähän. Pitänyt Venäjää rautaisessa otteessaan ties kuinka kauan, ajanut leikkuupuimuria, omistaa ison kissapedon ja on tapattanut uransa aikana ties kuinka monta lehdistön edustajaa. Ketä sellainen ei kiihottaisi? Kuten eräässä äärimmäisen huonossa venäläisessä biisissä sanottiin - minä haluan miehen kuten Putin. (Tai ehkä en, mutta olisi sellaista kivaa kokeilla yhden yön ajan.)

 Jep, selviö. Barack Obama ei välttämättä edusta ulkonäöllisesti minun miesihannettani, mutta kyllä hänessäkin jotain pirun seksikästä on. Se on sellaista karismaa, mutta saa vatsan pohjan kivasti kutkuttelemaan. Jos Obama jonain päivänä löytää itsensä työttömyyskassalta, hän voi kyllä tulla keskustelemaan minun kanssani muutoksesta...

Tommy Tabermann. Mies on hauska, kirjoittaa ihania erotiikkarunoja ja on kaiken lisäksi mukana politiikassa - mitä muuta nainen voi vielä pyytää? No ehkä suorat hiukset voisivat olla bonusta...

Nii-in, miten joku poliitikko osaakaan olla näin komea... Aivan erityisesti tässä kuvassa, noissa vaatteissa (minä olen suunnattoman heikkona pukuihin ja pitkiin takkeihin). Täydellinen mies meidän tulevaksi presidentiksemme; näyttää hyvältä, kuulostaa hyvältä ja sattuupa omistamaan vielä täydellisen kauniin vaimonkin presidentin linnaa emännöimään. (Joka saisi kyllä luvan näkyä enemmän julkisuudessa miehensä rinnalla. Voisi Suomenkin julkisuuskuva parantua kaikkien niiden Matti Vanhasen sekoilujen jälkeen...)

Tarja Halonen

Rafael Wardi, 2002


Sergei Feofanov, 2003
(Oma suosikkini)

Ei niitä nyt ihan äkkiseltään samaksi henkilöksi laskisi. Saati sitten Suomen tasavallan presidentiksi uskoisi. (Kun vertaa esimerkiksi Mannerheimin viralliseen muotokuvaan.)

Puhdas Suomalainen

Puhdas Suomalainen ihminen on hieno asia. Liian usein luulevat ihmiset, että Suomalainen olisi lihava, McDonaldsissa itseään täyttävä turmeltunut eliö. Asia ei nimittäin ole näin, ja siksi minä haluankin kertoa teille minkälaisia me Suomalaiset olemme.

Suomalainen syö vain puhdasta ruokaa, joka kasvatetaan kotona alusta alkaen. Perinteinen Suomalainen ihminen alkaa viljelemään omaa ruokaansa täyttäessään kymmenen vuotta. Hän ostaa siemenet turvalliseksi havaitusta Luomumyymälästä, jonka tuotteisiin ei ole käytetty laisinkaan ylimääräisiä lannoitteita tai antibiootteja. Siemenet Suomalainen kylvää kaskettuun maahan ja näin kääntyy uusi sivua hänen Suomalaisen sukunsa puhtaassa sukukirjassa.

Löydettyään sopivan puhdasta Suomalaista sukua edustavan pariutumiskumppanin, Suomalainen ihminen valmistautuu lisääntymään. Hän alkaa tarkkailemaan ravintoaan erityisen tarkasti ja muuttaa syvälle metsien keskelle, jotta hänen Suomalaisen sikiönsä pienet keuhkot eivät turhaan turmeltuisi. Synnytys hoidetaan saunassa, ilman turhia epiduraaleja tai muita puudutusaineita.

Kun uusi Suomalainen on löytänyt tiensä maailmaan, pyritään hänet kasvattamaan mahdollisimman puhtaasti ja neitseellisesti. Hänelle ei anneta ainuttakaan rokotetta tai ensimmäistäkään penisiliinikuuria, sillä kaikkihan tietävät mitä tuollaisten ylimääräisten myrkkyjen työntämisestä elimistöön seuraa. Ei, on paljon turvallisempaa antaa lapsen sairastaa lapsihalvaukset, poliot ja tuhkarokot ja lääkitä niitä saunalla ja raikkaan puhtaalla Suomalaisella ilmalla. Sekä tietysti Suomalaisella ravinnolla, joka on alusta alkaen kasvatettu omassa pellossa ilman mitään hyönteismyrkkyjä, lannotteita tai mitään muutakaan lisäaineiksi luottavaa.

Ihmiset kuvittelevat, että tällaista Suomalaista olisi mahdotonta löytää näinä teollistumisen ja valmisruoan aikoina, mutta asia ei ole näin. Suomalainen ihminen on vain niin vaatimaton ja ujo, ettei hän turhaan itsestään ilmoittele. Siksi ainut keino löytää tällainen Suomalainen ihminen onkin keksiä sikainfluenssarokotteen kaltainen aine, joka saa nämä puhtaat Suomalaiset ihmiset kerääntymään keskustelupalstojen ääreen mielipidettään jakamaan. Tämä mielipide menee yleensä näin: "SIIS MUN ELIMISTÖÖN EI AINAKAAN MITÄÄN YLIMÄÄRÄISTÄ MENNÄ TUNKEMAAN!!11111" Mielipide on ylväs ja täysin oikea, sillä miksipä turhaan pitäisi puhtaan Suomalaisen ihmisen lisäaineista ja muusta saastasta vapaata elimistöä mennä millään ylimääräisellä turmelemaan.


...Te voitte vain kuvitella kuinka pahasti minä olen räkättänyt hämärässä huoneessani näiden piskuisten mielipiteitä. Olisi todellakin hupaisaa tietää, minkälaisella luomudieetillä kaikki nämä ylimääräisten aineiden vastustajat ovat. Itse kun en ole vielä keksinyt keinoa estää kaikkia niitä e:itä soluttautumasta ruumiiseeni ruoan jne. siivellä...

Puhutaan

"Hei, puhutaan tulevaisuudesta. Puhutaan tulevista tähdistä ja kaukaisista planeetoista, jotka syntyvät vasta meidän kuolemamme jälkeen. Niiden valo ei koskaan ehdi saavuttaa meitä. Puhutaan menneistä kuninkaista ja kadonneista valtakunnista, joiden kadut olivat kullalla silatut. Ne kaikki katosivat ennen meidän saapumistamme. Katosivat eivätkä palaa, mutta silti voimme iltaisin kuulla niiden kuiskivan lastenkamarin asukkaille. Muistakaa meidät, ne sanovat. Muistakaa meidät, sillä ilman meitä ei olisi teitä. Te olette velkaa. Ja lastenkammarin asukkaat kuuntelevat kiltisti, sillä siihen ne on opetettu. Aamuisin ne kaakaota juodessaan tulevat kysyneeksi äideiltään keitä olivat keisarit, joita ei enää olekaan. Ja sinä tiedät mitä äidit vastaavat, sillä samoin vastasi myös sinun äitisi.

Puhutaan tulevista tähdistä ja kuolleista valtakunnista. Kuiskitaan niiden nimiä yötuuleen, joka tuo suolaista ilmaa kaukaa mereiltä päin. Siellä asuvat kalat ja hukkuneet neidot pyrstöineen, siellä pitävät majaa merianturat. Ja kaukana siellä jossain, aivan aavan tuolla puolen, ovat laivat jotka eivät koskaan palanneet kotisatamaan. Mitä on aavan tuolla puolen? Paikassa jossa taivaanrantaa yltää koskettamaan - kohottautuu vain hieman ja tähtiä voi poimia kuin omenoita konsanaan.

Puhutaan siitä mitä me emme koskaan saavuta. Puhutaan, mutta jätetään tämä hetki lausumatta, ei anneta minkään vahingoittaa sitä. Sillä mikä on käsillä, on vaarallisen helppoa menettää."

- - - -

Joo, harvinasen tylsinä hetkinä on kiva kirjoittaa kaikkea pskaa. ;D

On kirjoja, joita minun ei pitäisi lukea

Luettuani taas erinnäisä mangapokkareita erinnäisillä parituksilla ja tilanteilla, olen tullut seuraavaan tulokseen:

Mä haluan pukeutua viktorialliseen sisäkönasuun - en sellaiseen pornoteollisuuden lanseeraamaan minihepeneeseen, vaan kunnolliseen mustaan mekkoon ja suureen esiliinaan, kammata hiukseni nutturalle ja laittaa päähän sellaisen salaattikerän tapaisen hatun. Sitten minä haluan kattaa teetarjottimen ja tarjoilla sen synkälle ja pirun komealle miehelle, joka työskentelee kirjastossa puku päällään. Minä niiaisin, kutsuisin häntä herraksi ja - jos herra ei olisi kiireinen - mainitsisin jotain pientä säästä ennen poistumistani.

Ei helvetti, että se olisi mahtavaa.

Tasa-arvoa...

Jahas, Afganistanissa on taas otettu askel lähemmäs pimeää keskiaikaa. Ne - anteeksi hieman sopimaton kielenkäyttöni - vitun idiootit ovat päättäneet asettaa lain, joka estää naista toimimasta lastensa huoltajana. Lisäksi miesten ei tarvitse ruokkia uusia laillisia orjiaan, vaimoja, jotka kieltäytyvät seksistä.

Että onnea...

Pashaa

Öisin on kiva revitellä runosuontaan. Eikä pidä sitten ottaa liian vakavasti, sillä minä nauroin haljetakseni näitä kirjoittaessani - niin jumalattoman kliseisiä nämä ovat. ;)

Once I was told,
If I'd settle for what world have given
I'd be be forgotten - there was no heaven
We all just rice and shine and keep on dying
Yeah, the church was only lying

- - - -

Ja jälleen kerran he istuttivat minut alas vain kertoakseen
kuinka maailmassa ihminen käyttää ihmistä hyväkseen
Että susia ja lampaita
ainoastaan toistensa vaatteissa
Tässä elämässä - kerta toisensa jälkeen -
Prinssi tarvitsee tukuttain rahaa tehdäkseen
sen, mikä saduissa kuvattiin niin kauniisti

Fiktiivistä päiväkirjaa

Mulle tulee aina outo fiilis kun katson sitä. Meidän katseet kohtaa hetkeksi - ihan vaan pikkuiseksi -, ja joka kerta se tuntuu yhtä hyvältä. Joskus se vielä virnistää, mikä vaikeuttaa mun keskittymistäni ihan pirusti. Tulee ajateltua asioita ja huomaan taas kuinka... noh, te varmaan arvaatte.

Yöllä me ei olla vielä kertaakaan oltu toistemme luona, mutta yllättävää kyllä se ei haittaa. Päivälläkin ehtii, ja oikeastaan luonnonvalo on paljon hehkulamppua parempi; pääsee paremmin tunnelmaan. Eka kerta oli aika jännä, me oltiin tunnettu ehkä tuurilla kuukausi, kun se nousi puheeksi. "Onko sulla ollut muita? Olisinko mä eka?" Miksi tytöiltä aina kysytään sellaisia asioita? Ei mulle olis tullut mieleenkään tietää olenko eka. Tai myöhemmin: olinko hyvä. Tai siis, olisi aika inhottavaa kuulla olleensa edellistä huonompi... Anyway, ei se ollut ihan niin kuin kirjoissa on opetettu. Lähinnä sotkuista sähellystä - kortsu meni kyllä ihan helposti päälle, mutta myöhemmin meillä nousi eteen kysymys: miten se hävitetään? Tai siis, ei kai sitä nyt ihan keittiön roskikseen viittis heittää... Kuulostaa vähän tyhmältä - sen uskon - mutta ei voi mitään, oltiin molemmat vielä vihreitä. Ja kyllä se siitä, nyt menee jo paljon paremmin. *virn*

Viime aikoina ollaan vaan alettu miettimään sitä kortsua uusiksi. Toisaalta onhan se ihan hyvä ja näin, mutta kyllä pillerit olis loppujen lopuksi paljon helpompia käyttää. (Ei aina tarttis miettiä, että pitääkö käydä kaupassa ennen kuin nähdään ja näin...) Mutsille oon puhunut jo pariin otteeseen silleen by the way, mutta musta tuntuu, että se on vähän arvannut mistä oikein on kyse. Ei sillä, että tää mikään salaisuus ole, jotenkin vaan ällöä ajatella äidin tietävän... Mutta ihan sama - kunhan ei vaan ala mitään seksivalistusta pitämään.

Mutta toisaalta... oon mä miettinyt vähän eroakin. Me ollaan oltu yhdessä reilut 9kk, eli miltei vuosi (joulukuun 5. tulisi vuosi täyteen <3 < /3 ). Hirveen pitkä aika silleen. Emmä tiijä, meillä on mennyt tosi hyvin ja näin, se vaan. Mä oon alkanut vaan ajatteleen, ettei me loppujen lopuksi olla edes niin samanlaisia. Molemmilla on ne omat jutut, ja yhteistä aikaa on tosi vaikea löytää. Puhumattakaan siitä, että opiskelujen takia meille tulee reilut 150 kilometriä välimatkaa... Äh, menee taas ihan liian vaikeeksi kaikki. ):

- - - - -

Nokun tekee mieli kirjoittaa, enkä jaksa jatkaa tuota yhtä novellianikaan. Sitä kirjoittaessa kun pitäisi oikeasti _ajatella_. ;)

Häröjä ajatuksia

But it's not really a sin
I mean, if you don't feel a thing
Or if you feel, and enjoy
- And I bet you will -
'Cause after all,
God loves us the way we are
And the way we feel
Right?

Jotain säälittävää raapustelua, joka putkahti vain yks'kaksi mieleen luettuani roolipelistä nimeltä It's not a sin.

Uutisista - noin niin kuin vaihteeksi...

"Vaikka olen pohjimmiltani
Aivan tavallinen työn sankari,
Saatan ottaa kantaa
Asioihin, joita en tunne"

~Sadetanssi

Ah, flunssa. Lueskelen täällä taas vaihteeksi iltasanomien ja hesarin nettisivuja. Oli mennä taas niin masentavaksi, että suunnittelin heittäväni koneen tuohon läheiseen jokeen, mutta pitempien pohdiskelujen jälkeen se tuskin olisi edes maksanut vaivaa. Jos en lukisi näitä uutisia netistä, näkisin ne kuitenkin televisiosta. (Ja sitähän nyt ei voi heittää menemään CSI:n takia... ;) )

Olihan niitä suhteellisen hyviä uutisiakin, en minä sitä kiellä. Jenni Haukio, tämä Niinistön nuori edustusvaimo, esimerkiksi aikoo julkaista uuden runokirjan. Sinällään koko runokirja on minulle yhdentekevää, mutta on vain aina mukavaa lukea jotain tähän Suomen ihannepariin liittyen. Jotenkin epäilyttävähän heidän avioliittonsa on, mutta sallitakoon näille Suomenkin päättäjille vähän hupia kamarin puolelle - kunhan ei vain ala menemään Berluskonin kaltaiseksi irstailuksi useampien tyttösten kanssa.

Uni

Näin taas unta sodasta. Olen nyt nähnyt siitä kolmesti unta viimeisen kahden vuoden sisällä. Aikaisemmissa unissa, joista olen kertonut myös täällä, sota on merkinnyt lähinnä hämmennystä ja epätietoisuutta; mikä polku valita ja mikä jättää taakse. Tällä kertaa sodalla oli kuitenkin pikemminkin yksinäisyyttä kuvaava merkitys:

Suomi oli joutunut sotaan. Vihollisten pommikoneet kiisivät lakeuksien yli tuhoa kylväen, ja siviilit lähetettiin kauemmas, turvaan jonnekin muualle. Meidät muut, joista nuorimmat olivat hädin tuskin viidentoista, vanhimmat lähempänä kuolemaa kuin elämää, opetettiin taistelemaan. Meidät opetettiin ampumaan vihollisiksi miellettyjä ihmisiä, olentoja joiden pelosta ei piitattu, juoksemaan vallihautoihin pakoon ja maastoutumaan tulituksen tieltä. Ja sitten meidät lähetettiin sotimaan.

Kotona, lomalla, tutut kyselivät miten minä pystyin siihen. Mitä minä tunsin tappaessani ihmisiä ja nukkuessani paljaan taivaan alla kuullen ainoastaan aseiden tauottoman tulituksen ja ihmisten huudot. Minä kerroin etten tuntenut mitään, ja he väittivät minua valehtelijaksi, ajattelivat minun yrittävän olla kovempi kuin oikeasti olen. Siksi he kysyivät yhä uudestaan ja uudestaan: "Mitä sinä tunnet? Mitä sinä tunnet ampuessasi toisia ihmisiä? Miltä sinusta tuntuu?"
Ja yhä uudelleen ja uudelleen minä katsoin heitä ja sanoin etten tuntenut mitään.

Eivätkä he ymmärtäneet.

Uutisia

"Älä sano ei
älä puhu, älä mene
vielä hengitä ja viimeiseen asti
pidä sanasi, pidä kivi, jota kannat
mene huoneeseen, jossa hän lepää
kukkien, älä sulje silmiäsi pimeyteen
sanokaa minun puhuneen"

- CMX

Tiistaina muutto, mutta ei siitä sen enempää. Ei kiinnosta puhua siitä. Eihän siinä ole enää edes mitään sanottavaa?

Ruotista löytyy sitten taas yksi uimahalli, jossa naiset voivat uida rinnat paljaina. En oikein tiedä mitä sanoa, oikeastaan asia kuulostaa täysin naurettavalta. Tai siis, toki itsekin olen miettinyt kuinka mahtavalta tuntuisi saada hieman aurinkoa rinnoilleen - muun ihon nauttiessa aurinkokylvyistä tuntuvat rintani suorastaan huutavan vapautta niitä iäti peittävistä, hiostavista liiveistä. Vaan silti, uimahallissa?

Onhan niitä parempiakin uutisia, vaikka sitä ei ihan äkkiseltään uskoisikaan. Esimerkiksi Afrikassa sijaitseva Togon tasavalta on päättänyt liittyä niiden reilun yhdeksänkymmenen maan joukkoon, jotka ovat luopuneet kuolemanrangaistuksesta. On todella hienoa, että afrikkalaiset maat ovat pikkuhiljaa lähentymässä ihmisoikeuksiltaan länsimaista tasoa. Pitänee vain toivoa ettei mukana tulisi myös näitä länsimaisen kulttuurin ongelmia, joista muutamia olen tässä blogissani tainnutkin mainita.

Paljoa ei ole sanottavaa, ei huvita oikein puhua.

"Let him know that you know best
Cause after all you do know best
Try to slip past his defense
Without granting innocence"

- The Fray

Do you think I'm fat?

Aivan jumalattoman kamala video, joka - ikävä kyllä - puhuu pelottavaa totuutta nykyaikaisesta yheiskunnastamme. Yhteiskunnasta, joka aiheuttaa yhä nuoremmille ja nuoremmille lapsille paineita ulkonäöstä - erityisesti painosta.

Lukioinfo

"Even when you've paid enough
Been pulled apart or been held up
Every single memory of the good or bad
Faces of luck

Don't lose any sleep tonight
I'm sure everything will end up alright
You may win or lose

But to be yourself is all that you can do, yeah
To be yourself is all that you can do"

- Audioslave

Mulla on pitkästä aikaa oikeasti onnellinen ja toiveikas olo. Muuttaminen ei tunnu enää niin pahalta, ja mä oikeasti uskallan toivoa tulevien vuosien olevan hauskoja. Pitkään aikaan minusta ei ole tuntunut tällaiselta. Vanhempien ero, muutto yms. asiat ovat painaneet mieltä, mutta tämän päiväinen lukioinfo nosti minut taas pinnalle.

Oli todella kivaa. ^^ Ilma nyt olisi voinut olla vähän aurinkoisempi, mutta ainakin oli lämmintä. Kaiken lisäksi onnistuin tutustumaan kolmeen muuhun tyttöön infotilaisuudessa ja viihtymään heidän kanssaan. Me jäätiin jopa pariksi tunniksi kaupungille haahuilemaan OSYK:llä käynnin jälkeen, juteltiin ja juotiin mehua Anttilan tuulikaapissa.

Lukko

Äh, mulla on ollut tässä pari päivää katkolla eräs tarinanpätkä. Se on taas niitä lyhyitä, eroottisvivahteisia parin virkkeen mininovelleja, joita olen ennenkin tänne lähetellyt lähinnä omaksi huvikseni. Mutta nyt... ensimmäistä kertaa eläissäni minua ei huvita kirjoittaa pornoa. Yritystä kyllä on ollut, mutta se vain ei etene suuntaan eikä toiseen. Tuntuu kuin sanat vain yksinkertaisesti katoaisivat mielestä heti kun yritän niitä tavoittaa. Laitan kuitenkin novellin alun tänne, sillä muutoin varmasti vain turhautuisin ja poistaisin sen kokonaan - mikä olisi harmi, sillä pyrin säilyttämään myös onnettomimmatkin tuotokseni vastaisuuden varalle. Eihän sitä koskaan tiedä...

"Älä mene pois", sinä pyydät. Minä nostan käten ylös ja annan sinulle kirvelevän läimäytyksen. "Voi jumalauta, nainen, yritä ymmärtää." Sinä horjahdat hieman iskun voimasta ja tunnustelet kasvojasi kädelläsi. Huulesta vuotava veri leviää käsillesi ja sekoittuu kynsien tumman punan kanssa.

"Voi jumalauta, nainen", minä kiroan uudestaan - tällä kertaa ääneen. Sinun pelästyneet linnunsilmäsi katsovat minua anoen, mutta minä en ole huomaavinani niitä. Jatkan sadatteluani ja kohotan käteni uudelleen. Katselen sinua hetken ajan hiljaa, katson sotkuisia hiuksiasi, kuumien kyynelten kastelemia kasvojasi ja käsiäsi, joihin veri on piirtänyt ruosteenvärisiä rantuja.

Hetken kuluttua lasken kämmeneni sinun poskellesi ja tunnen nyyhkytykset, jotka kulkevat väristyksinä kehoasi pitkin ja purkautuvat sitten suustasi pienien parahdusten muodossa. Kehotan sinua rauhoittumaan ja hengittämään hetken syvään. Ensiksi kehotan, sitten pyydän, anelen ja rukoilen. "Anna minulle anteeksi, rakas..."


Jokainen sitten itse päättäköön mitä hahmoille tapahtuu. Päätyvätkö harrastamaan kiimaista seksiä vai itkemään angstisina toistensa käsivarsilla. Itse olisin valinnut ensimmäisen, mutta no...

Novelli

Gorilla katsoi minua häijysti pienillä, ilkeillä silmillään ja tokaisi sitten: "Hyvä on, sinä voitkin ajaa." Hän virnisti minulle ja nauroi häijysti heilutellen avaimia minun nenäni edessä. Minä nappasin avaimet nopeasti ja toivoin, että Gorilla sulkisi suunsa, sillä sen alkoholilta lemuava hengitys sai vatsan kääntymään ympäri. Minä en uskonut pystyväni pitelemään oksennusta enää paljoa pitempään.

Naurettuaan tarpeeksi Gorilla pyyhki nenänsä farkkutakin hihaan ja lähti maleksimaan autolle päin. Liima seurasi sitä kuin lammas, mutta Jussi hivuttautui ihan minun lähelleni ja yritti virnistää anteeksipyytävästi. Ei sillä, että sen olisi tarvinnut. Eihän sillä mitään hätää ollut, kun kukaan ei odottanut sen ajavan rakkinetta jota se tuskin osasi edes käynnistää.


Kumman meistä idea oli ollut lähteä mukaan tähän hulluuteen? Minun - Jussi ei olisi ikinä keksinyt mitään näin typerää -, se oli kokonaan minun ideani.

Minä istuuduin auton etuistuimelle ja yritin kovasti olla yskimättä keuhkojani pihalle; auton virkaa toimittavan ruosteisen romukasan verhoilu haisi homeelle ja ilma oli tupakan savun kyllästämää - joku olisi voinut ottaa veitsen ja leikata siitä palasia. Min vedin pari kertaa henkeä ja käänsin sitten avainta. Avaimenreikä oli täynnä ruosteläikkiä, mutta avain kääntyi siinä kuitenkin helposti. Aivan liian helposti, jos minulta olisi kysytty.

Auto lähti liikkeelle käheästi yskien, ja muut autossa istuvat vislasivat. Minun vieressäni istuva Gorilla laittoi kasettisoittimen päälle ja käänsi nupit kaakkoon. Michael Monroen ääni oli halkaista minun korvani, mutta Liima hoilasi mukana kuin ei mitään. Kertosäkeen kohdalla hän korkkasi muutaman olutpullon ja laittoi ne kiertämään. Pulloista nouseva lemu oli ehkä jopa kamalampi kuin Gorillan hengityksen ominaistuoksu, mutta minä join silti, sillä tiesin coolien ja kovien tyyppien juovan olutta. Minä halusin olla molempia.

Meno autossa alkoi käydä pikkuhiljaa riehakkaammaksi: Jussi intoutui laulamaan Liiman mukana ja kohta Gorillakin yhtyi heihin. Up Around the Bend sai versioin, jota kamalampaa tuskin on koskaan kuultu. Minä pysyttelin hiljaa ja keskityin juomaan olutta, joka sai tien muuttumaan pikkuhiljaa yhä sumuisammaksi ja keinuvammaksi. Gorilla joutui pelastamaan meidät pari kertaa suistumasta ojaan, mutta siltikään kenenkään mieleen ei juolahtanut, etten minä ehkä ollut ajokunnossa. Edes minä en enää siinä vaiheessa osannut ajatella sitä.

Öinen tie oli ollut pitkään autio, mutta sitten - aivan yhtäkkiä - auton valokiilaan hyppäsi jänis. "Aja päälle vaan", Gorilla kannusti, ja muut hurrasivat. Minun kävi kuitenkin sääliksi jänistä, tai oikeastaan minulla kävi sääliksi vatsaani, joka ei ikinä kestäisi jäniksen verisiä jäänteitä, ja siksi minä käänsin auton nopeasti viereiselle kaistalle kädet hikisinä ja sydän tykyttäen. Pojat huusivat pettyneinä, ja se pieni ruskea jänis hävisi ruohikkoon tajuamatta laisinkaan, että minä olin juuri pelastanut sen joutumast lihanötkötiksi keskelle moottorietietä. Ei tiedä, saattoihan sillä olla tyttökin jossain odottamassa. Jänis oli poika, siitä minä olin aivan varma, ja sillä oli tyttö odottamassa jossain.

Minulla ei ollut tyttöä odottamassa missään, ja se masensi minua. Gorillalla oli tyttöjä joka päivälle ja Liimallakin oli Kati, joka oli vähintään yhtä säälittävä takertuja kuin Liimakin. (Liima väitti saaneensa nimensä imppaamisesta, mutta oikeasti se oli saanut sen vain koska on säälittävä perässäroikukkuja Minäkin olin, mutta ei minulla silti ollut lempinimeä. Minä en ollut sen arvoinen.)

Jussillakin oli ollut tyttö, Sandra Jessika, mutta ne erosi jo monta kuukautta sitten. Tyttö sanoi, että Jussi oli tylsä ja sen olisi turha anella häntä takaisin. Eikä Jussi anellut - asia, josta minä olin todella ylpeä. Minäkään en anelisi ketään takaisin, vaikka en minä kyllä eroaisikaan kenestäkään. Jos minä saisin jonkun tytön, me ei varmasti erottaisi.

"Mikä hemmetti sua vaivaa?" Gorilla huusi, ja minä heräsin ajatuksistani. Me ajoimme edelleen vastakkaisella kaistalla, mutta niin ajoi myös sininen Volvo, joka ei varmasti ollut ollut siellä äskettäin. Minä yritin väistää epätoivoisesti, mutta epäonnistuin humalatilani vuoksi. Minä olin kännissä, kuten isäni asian ilmaisisi. Ja vaikka humalatilani oli jo edennyt siihen pisteeseen jossa ajatteleminen alkaa olla vaikeaa, minä tiesin tasan tarkkaan mitä isä tekisi jos saisi tietää asiasta. Minä pelkäsin, vaikka tiesinkin etteivät coolit tyypit pelkää vanhempiaan. Juuri sen takia minä halusin olla cool, kova ja suosittu - jotta minä en enää pelkäisi vanhempiani.
Mutta minä en tuntenut oloani enää cooliksi tai kovaksi.

Rysäys sen sinisen Volvon kanssa sai minut palaamaan takaisin todellisuuteen. Irtautumaan ajatuksista, jotka tuntuivat heittelehtivän minun päässäni sumeina ja vailla alkua tai loppua. Rysäys sai minut paiskautumaan auton rattia vasten ja Gorillan lentämään ikkunalasin lävitse.

Se rysäys sai myös sen sinisen Volvon lytistymään pahemman kerran, ja toivuttuani shokista minä huomasin veren roiskuneen sen sinisen auton konepellille. Kuljettaja ei liikkunut, ja minä tiesin mitä minun pitäisi tehdä. "Tarkista tilanne, hälytä, varoita, pelasta ja opasta", minun aivoni huusivat sydämen jyskyttessä tahtia. "Tarkista tilanne", ne huusivat, mutta minä vain istuin paikallani kykenemättä mihinkään. Minua oksetti ja sattui, mutta oireet eivät johtuneet saamistani ruhjeista. Ne johtuivat siitä miehestä.

Sillä oli varmaan ollut tyttö odottamassa jossain.

Jussi kirosi raskaasti takapenkillä ja piteli päätään kaksin käsin. Muuten se näytti olevan ihan kunnossa - toisin kuin Liima, joka makasi sen sylissä kasvot oksennuksessa. Jussi tönäisi sitä kevyesti mutta se ei reagoinut mitenkään. "Mikä sillä oikein on?" minä kysyin. "Onhan se kunnossa?" "Hemmetin idiootti", Gorilla murisi minulle lasinsirujen seasta. "Kännissä se on kuin käki ja varmasti sammunut."

Minä katsoin tajutonta Liimaa ja kysyin: "Mitä me nyt tehdään?" Hiljaa makaava Liima sai minut muistamaan sen Volvon kuskin ja aloin melkein itkemään. Me oltiin pulassa. "Mitä me oikein nyt tehdään?" Jussi kysyi - sama ajatus oli näemmä juolahtanut sen mieleen, vaikka ei sillä mitään hätää ollut. Sen vanhemmat olivat tosi rentoja tyyppejä. "Me juostaan", minä kuulin värisevän ääneni sanovan, "me juostaan ja toivotaan ettei jäädä kiinni."

Se ei ollut mikään hyvä suunnitelma, minä tiesin sen, mutta parempaakaan minä en keksinyt. Me oltiin humalassa, niin humalassa, että poliisit olisivat varmasti vieneet meidän oikopäätä kotiin vanhempiemme luokse. "Jätetään Liima tänne", minä vielä lisäsin virnistäen epävarmasti. "Jätetään Liima tänne ja annetaan poliisien löytää se." Gorilla katsoi minua hetken tyhmänä ja alkoi sitten nauraa. Sen humalaiset aivot laskivat nopeasti yhteen kaksi plus kaksi, ja sitten se hyppäsi konepelliltä alas ja käski meidän raahata Liima etupenkille, kuskin paikalle.

Me raahattiin Liima eteen Gorillan katsoessa vierestä ja neuvoessa meitä kuten parhaaksi vain katsoi. Se hymyili minulle ja sanoi: "Hitto sä, Välkky, olet nero. Ihan saakelin nero." Se nauroi taas, ja minusta tuntui yhtäkkiä paremmalta kuin moneen päivään. Minä olin yhtäkkiä cool ja suosittu ja kova - ja minä kuuluin johonkin. Minä olin Välkky.

Liima raahattiin eteen, sidottiin turvavöillä penkkiin kiinni ja jätettiin sitten oman onnensa nojaan. Se sai jäädä siihen retkottamaan meidän juostessa kaupunkiin päin niin nopeasti kuin me vain pystyimme. Minä vilkaisin vielä kerran onnettomuuspaikalle enkä tuntenut oloani enää edes pahaksi. Mitä me tehtiin oli väärin, mutta silloin minusta tuntui oikealta.

Kevyt yötuuli hengitti pienin sykäyksin, ja minä tiesin kellon olevan jo pitkälti päälle minun kotiintuloaikani.

The blackadder

Minä katsoin tässä äskettäin loppuun komediasarjan The blackadder viimeisen kauden, joka kertoo ensimmäisessä maailmansodassa taistelleista sotilaista. Sarja on ollut lähinnä satiirinen ja hupaisa viihdyke muutoin niin tyhjiin lomailtoihin, mutta tämä viimeinen osa todella kosketti minua. Paras oli ehdottomasti kun Blackadder, yritettyään ensiksi päästä pois viimeisestä taistelusta esittämällä hullua, lausui juuri ennen taisteluun lähtöä pakosuunnitelmaa miettivälle ystävälleen sanat: "I'm afraid it'll (suunnitelman, jonka hänen ystävänsä keksi) have to wait. What ever it was, I'm sure it was better than my plan to get out of this by pretending to be mad. I mean, who would have noticed another madman around here. Good luck, everyone."

Minä en ole koskaan ollut sotaelokuvien tai sotakirjojen suuri ystävä. Oikeastaan minä olen aivan liian nuori ja aivan liian hyvässä elänyt edes ymmärtääkseni sotaa ja sen järjettömyyttä. Toki minä olen lukenut Tuntemattoman sotilaan ja Länsirintamalta ei mitän uutta, joista jälkimmäisen loppu sai minut itkemään primitiivisellä brutaaliudessaan: "Päivä, jona Paul Bäumer kuoli, oli niin rauhallinen että radiossa tiedotettiin ainoastaan: Länsirintamalta ei mitään uutta." Ja toki minä tiedän mikä saa ihmiset tappamaan toisiaan - siitähän oli artikkeli Tammikuun GEO:ssa, mutta silti. En minä oikeasti tiedä mitään sodasta.

Enkä minä ikinä pystyisi selviämään siitä hengissä. Mutta toisaalta - voidaanko kenenkään sodan läpikäyneen oikeasti sanoa selvinneen?

And all of a sudden it was over
It seemed to me that I was the only one
who had survived
And that there was only one sound
that broke the silence
The fire of guns
It hadn't stopped yet - but I knew
- somehow -
That this was the end

For those who have died
for their countries
for their families, religions
wives, kids
For those who have died
- and who will die -
without knowing the answer
for question 'why?'

Sillä mihinpä tyttö nyt päätään tarvitsisi?

Fuck you, MTV

Mulla on paha olo meidän kaikkien nuorten takia. Eilen tuli roikuttua neitssä lähemmäs kolmeen ja käytyä keskustelua muutamien ihmisten kanssa, jotka jääköön nyt nimeämättä tätä tarkemmin. Alusta asti aiheena oli laihuus, laihduttaminen - yleisestikin ottaen ajatus siitä, että alipaino vie mukanaan kaikki ongelmat. Alipainoinen on kaunis, meikkaaminen on ainoa keino tulla suosituksi ja suosittuna oleminen on ainoa ihmisarvon mukainen elämäntapa.

Ei pidä kuvitella, että itse olisin jotenkin näiden kaikkien ajatusten yläpuolella. Ei, sillä yhtälailla minäkin suorastaan masennuin huomatessani puntarin lukemien kohonneen yli viiteenkymmeneenviiteen näiden lähiviikkojen aikana. Totta kai minäkin haluaisin karistaa viisi kiloa reisistäni - vähintään - ja samalla hankkia yhtä tahi kahta kuppikokoa suuremmat ryntäät. Melonit, jotka tekisivät minusta viimein ihmisen, jota meidän länsimaalainen kulttuurimme yrittää meistä kaikista tytöistä, pikkuisista lapsista, sukia.

Eikö se ole aika sairas haave?

Vettä

Vain koska me voimme - ja koska on aivan pirun hauskaa yrittää arvuutella missä hitossa Azerbaijan(tms.) on. ;)

Kirjelmä

Suomi on viimein ajautunut lamaan. Verotulot supistuvat, työttömien määrä kasvaa ja samaan aikaan valtion pitäisi maksaa takaisin miljardivelkojaan. Jostain täytyy leikata, sillä muutoin kansantalous tulee velkaantumaan pahemmin kuin koskaan aikaisemmin. Ja mistäpä olisikaan parempi leikata kuin puolustuskyvyttömiltä?

"Me ollaan tulevaisuus", lauloi Pikku G aikanaan, mutta hallitus on tuntunut unohtaneen sen täysin. Oma kotikuntani säästää kierrättämällä vanhoja kirjoja yhä pitempään, supistamalla koulun ruokabudjettia ja suurentamalla luokkakokoja. Oulu suunnittelee jättimäistä suurkoulua, tarhoja suljetaan kesäksi ja pienempiä kyläkouluja lopullisesti. Niin, meiltä te, päättäjät, todellakin leikkaatte. Ja miksipä ette, sillä mitä me olemme vastaan sanomaan. Eläkekiistassa ihmiset nostivat yhdessätuumin äänensä, mutta nuoren hento ääni ei vielä pysty kantamaan kauas. Ei niin kauan kun sitä kuuntelemassa ovat vain kuurot korvat.

Muistakaa kuitenkin tämä: me emme unohda teidän tekojanne. Me muistamme, ja jonain päivänä hamassa tulevaisuudessa ne ovat me, jotka teidän paikoillanne istuvat. Sen takia kannattaakin asettaa sanansa tarkasti - tämän päivän erhe on kuin ampuisi omaan jalkaansa tulevaisuutta ajatellen.

Kaikella kunnioituksella tietenkin, päättäjät rakkaat.

Huumoria?

Kuinka moni teistä on nähnyt opettajansa ilmeen, kun tämä aamulla tulee ihan normaalisti luokkaan, avaa luokan läppärin merkatakseen myöhästyneet ja huomaa - mitäpäs muutakaan kuin - punaiset stringit. Puhumattakaan siitä kun opettaja avaa tuntipäivyrinsä, jonka sisältä paljastuu eroottisia julkaisuja...

Ei, minäkään en - ikävä kyllä - ole koskaan tällaista nähnyt. Sen sijaan ystäväni ja minä mahdollisitimme tällaisen näytöksen eräälle erittäin onnekkaalle seiskaluokalle. ;)

Oli mahtava aprillipäivä - erityisesti iltapäivä, jolloin meillä oli uhriksi joutuneen opettajan tunti...

Pornografiaa?

Huom!
Seuraava kirjoitelma ei todellakaan ole sovelias kaikkein nuorimmille - varsinkaan ala-astelaisille tai yläasteen ensimmäistä luokkaa käyville. Se sisältää naista halventavia nimityksiä, lievää alistusta ja suhteellisen tarkkaan kuvailtua toimintaa. Jos koet ettet ole valmis tällaista tekstiä lukemaan, älä enää scrollaa alemmaksi.


"Mutta minä rakastan sitä - kipua. Ainoastaan se kertoo minulle että olen edelleen elossa."
"Kultaseni", otan pääsi käsieni välin ja nostan kasvosi omieni tasolle, "sinä tiedät, etten halua kuulla tuota." Katsot minua hetken kyynelverhon lävitse, mutta pikkuhiljaa huomaan kuinka kasvoillesi alkaa ilmestyä tuttu virne.
"Näytä se minulle", kehotat haastavasti. Minä katson sinua yllättyneenä - en suostu tajuamaan tarkoitustasi.
"Mitä sinä tarkoitata?"
"Osoita se minulle, näytä, ettet halua kuulla sitä. Näytä minulle minun paikkani." Nuolaiset huuliasi - yrityksesi näyttää haluttavalta on lähes naurettavan läpinäkyvää, mutta ei sillä väliä. Minä pelaan mielelläni.

"Sinun on vihdoinkin ymmärrettävä paikkasi, Narttu", kuiskaan korvaasi, ja sinä vastaat minulle yhä levenevämmällä virnistyksellä. Lasken kasvoni sinun kasvojasi vasten ja näykkäisen hieman alahuultasi. Ehkä hieman kovempaa kuin tarkoitus oli, sillä kurkustasi pääsee tahaton vinkaisu ja vetäydyt kauemmas minusta huultasi pidelleen. Yritän olla nauramatta ääneen nähdessäni sinun loukkaantumisesta kielivän ilmeesi ja tukistan sinua hellästi. Lyhyet hiukset ovat ehkä kova sana tällä hetkellä, mutta pitkästä ja paksusta letistä on huomattavan paljon helpompaa ottaa kiinni ja nykäistä kunnolla.

"Vuoteeseen", käsken ja hellitän otettani hiuksistasi juuri sen verran, että pystyt laskeutumaan varpailtasi ja kävelemään kunnolla. Liioitellun hitaasti, mutta kunnolla. Makuuhuoneeseen päästyämme käsken sinut makaamaan selällesi ja odottamaan kuten kiltin pikku tytön kuuluu. Lähden huoneesta ja suljen oven perässäni.

On todella sääli jättää sinut tällä tavoin vailla hupia, mutta meillä ei nyt ole mitään kiirettä. Voin aivan yhtä hyvin antaa sinun rauhoittua hetkisen, sillä loppujen lopuksihan itkun ja syytösten sekaisesta huudostasi ei ole vielä kulunut edes puolta tuntia.

Kävelen hitaasti tyhjän olohuoneen läpi keittiöön ja alan etsiä sideharsoa kaapistoista. Koko roskalle ei ole ollut mitään käyttöä, mutta silti sinä pakotit minut sen kaapin täytteeksi ostamaan. "Varmuuden vuoksi", muka. Avaamaton pakkaus löytyy lopulta ylähyllyltä ja minä revin sen auki hampaillani - saksien etsiminen tässä sotkussa olisi vain turhaa. Koko toimitus ei ole vienyt kuin kymmenen minuuttia, mutta päätän sinun silti odottaneen jo tarpeeksi. Sitä paitsi, minunkin kestämiseni alkaa olla jo aivan äärirajoillaan.

Avatessani makuuhuoneen oven sinä säpsähdät hieman ja yrität kohentaa asentoasi. Me molemmat tiedämme liikkumisen olevan kiellettyä mutta emme enää jaksa välittää siitä. Leikkiminen on ehkä hauskaa, mutta lopulta himo saa aina unohtamaan säännöt. Hiivin luoksesi hiljaa kuin varas konsanaan ja painan huuleni sinun huulillesi. Vastaat suudelmaani innokkaasti ja unohdat jopa esittää vastahakoista, kun otan kätesi ja sidon ne yksi kerrallaan sängyn päätyyn.

"Bondagea", huomautan sarkastisesti suoraan suusta suuhun ja tunnen kuinka tyttömäinen naurunpurskahdus kuplii huulillasi. Nauran hetken mukanasi ja kiipeän sen jälkeen hajareisin yllesi. Valkeat rintasi ovat kuin tarjottimella edessäni - peittonaan ainoastaan mustanpitsiset rintaliivit ja läpikuultava pusero. Lienetkö sitten alitajuisesti valmistautunut tähän? Ei, luultavimmin pukeuduit kuin huora vain omaksi iloksesi. Availen piukan paitasi nappeja hiljakseltaan; jokainen avattu nappi tuntuu kaksinkertaistavan himoni. Viimeiset napit repäisen auki kärsimättömästi - paitoja voi kyllä ostaa uusiakin, mutta tämä hetki on melkein ainutlaatuinen. Kärsimättömyys ei suurista ponnistuksista huolimatta ole koskaan kuulunut hyveisiini.

Rintaliivien paljastuttua siirrän käteni jalkojesi väliin ja painan kostuneiden alushousujen peittämää kumpua kevyesti. Lämmin liukkaus on levinnyt jo reisillesikin ja hieron sitä sormiini liukasteeksi ennen kuin siirrän pikkuhousujesi reunaa syrjään.
"Tiedätkö sinä nyt paikkasi?"

- - -

Tämä novelli vei minulta pitemmän aikaa kuin olisin osannut edes kuvitella. Muokkasin teksiä muokkaamasta päästyäni - vei kauan aikaa ennen kuin olin tyytyväinen kuvailuun ja tapahtumiin. Juoni ei ehkä edelleenkään ole erityisen sujuvaa tai hienoa, mutta toisaalta en enää koe tarvetta muuttaa sitä. Loppujen lopuksihan tekstin tarkoitus on ensisijaisesti toimia fantasiana, pornografiana, ja vasta toissijaisesti objektiivisesti arvosteltavana novellina.

Minua on täysin turha pitää tai tulla haukkumaan huoraksi kirjoittamani takia. Sellainen en suinkaan ole ja uskon, että ihmisellä on oikeus omassa blogissaan julkaista mitä haluaa. (Tai ei tietenkään aivan mitä haluaa, sillä lakia täytyy luonnollisesti noudattaa myös netissä.) Porno ei välttämättä ole moraalisesti kaikkein hyväksyttävin asia, mutta toisaalta se on myös yksi maailman parhaista asioista, sillä se on helppo ja hyvä tapa etsiä ja toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan - ja vieläpä ilman pelkoa raskaudesta tai mahdollisista tartunnoista. ;)

Iloisia uutisia - niiden kaikkien huonojen jälkeen

Arvatkaas ketkä menivät tässä eilen kihloihin? ^^

Kyllä, Matti Vanhanen tosiaankin meni ja kihlasi pitkäaikaisen naisystävänsä, Sirkka Mertalan, kaiken sen mediakohun keskellä.

Politiikka ja nykyaika

Edelliseen viitaten, minä olen aina ollut kiinnostunut politiikasta. Joskus ala-astelaisena suurin haaveeni oli jonain päivänä päästä presidentiksi, eikä tuo edelleenkään mikään mahdoton ajatus ole. Tai siis, en minä presidentiksi halua, mutta kansanedustajuus voisi olla ihan realistinen kuvitelma minun tulevaisuudestani.

Mutta joka kerta kun saan kuulla uutisesta, jossa yksi puoluejohtaja keikistelee verkkosukkahousuissa ja - ties kenen - ministerin ex-heila vuodattaa lehdessä tuntemuksiaan, tulen yhä enemmän ja enemmän vakuuttuneeksi, ettei polittiikka loppujen lopuksi ole minun juttuni. Minä olen aina kuvitellut sen olevan täysistuntoja, valiokuntakokouksia ja vaalityötä, mutta näemmä en juuri vääremmässä olisi voinut olla. Politiikka on mediasirkusta. Se on Seiskan ja Ohon kannessa poseeraamista ja milloin minkäkin laisten kohujen selvittämistä. Se on kaikkea paitsi politiikkaa - ja juuri politiikasta minä olen kiinnostunut.

Idiooteista

Tuskin teistä kukaan voi edes kuvitella kuinka paljon minä vihaan Seiskaa.
...Tai erästä nimeltä mainitsematonta naista, joka keksi yhtäkkiä lypsää rahaa Matti Vanhasen kustannuksella.

Jos jonkin, edes politiikan pitäisi olla pyhää. Meillä on (suhteellisen) älykkäitä miehiä johdossa, joten eiköhän voitaisi vain antaa heidän tehdä työnsä rauhassa? Loppujen lopuksihan se vanha sananlaskukin sanoo: "Work Hard, Party Hard" Ja niin sen pitääkin olla.

Hölynpölyä

"Sulla ei oikein leikkaa", poika huomautti hieman omahyväisenä.
"Ei, ei leikkaa", tyttö myönsi posket punasta liekehtien ja käänsi katseensa pulpetilla lepääviin käsiin. Hetken kuluttua, kun poika oli jo tuhahtaen palannut omiin tehtäviinsä, tyttö nosti päänsä tehtävistä, joihin oli saanut raapustettua ainoastaan sanan sinne ja toisen tänne, ja vilkaisi vaivihkaa herra leuhkaa. Tämä näytti tyystin unohtaneen äskeisen sanojen vaihdon ja napsi vastauksia kirjaansa kuin rusinoita konsanaan. Välistä poika virnisti itsekseen ja mutisi muutaman sanan tehtäviin liittyen - itselleen, luonnollisesti. Ikkunasta loistava aurinko häikäisi tyttöä ja sai samalla vieressä istuvan pojan näyttämään kuin kullalla kehystetyltä. Kuvauksen haaveilija oli oppinut yhdestä niistä lukuisista rakkasromaaneista, joita hän suorastaan ahmi peittonsa alla iltaisin. Juuri ennen nukahtamista, jotta niiden korskeat urhot ja henkeäsalpaavat kaunottaret varmasti siirtyisivät hänen uniinsa, joissa hän viehkeästi pukeutuneena yhä uudelleen ja uudelleen kaatui ihastuksensa vahvoille käsivarsille upeasti sisustetussa kartanossaan. Tai pojan kartanossa, josta myöhemmin myös hänen kotinsa tulisi...
"Mitä hemmettiä sä toljotat?" Kysymys keskeytti unelmoinnin, ja tyttö käänsi siirsi nopeasti silmänsä takaisin pulpetilleen.
"En mä mitään... Eikun, mietin vain voisitko sä..."
"Nii?"
"No siis, tää neloskohta. Miten tää oikein menee?" tyttö takelteli hätäisesti ja toivoi, ettei poika huomaisi hänen jo vastanneen kyseiseen tehtävään. Siitä ei kuitenkaan ollut suurta pelkoa, sillä joskus ihmiset ovat yksinkertaisesti vain liian täynnä itseään kiinnittääkseen huomiota tuollaisiin pikkuseikkoihin; poika kumartui tytön kirjan puoleen aavistamatta, että hänen pitkä ja seikkaperäinen selostuksena olisi aivan yhtä hyvin voinut kaikua kuuroille korville.

- - -

Joskus tunneilla tulee suorastaan vastustamaton olo kirjoittaa totaallista hölynpölyä. ;) Ja pakkohan se periaatteessa on, kun ei ole aikaa kunnollisen juonen suunnittelemiseen ja... noh, kuka oikeasti jaksaa kuunnella opettajan selitystä siitä mitä on (x+ b)(x-b) : 5 x + b? Matematiikan syventävä on mielenkiintoista, mutta rajansa kaikella...

Keväästä - taas kerran

Joku on saattanut huomata blogin vaihtaneen väriänsä. Minä tein sen sinä yhtenä keväisenä päivänä, jolloin aurinko paistoi lämpimästi ja oli kuin maa olisi vihdoin päässyt talvet lumisesta kahleesta. Kevät on omituinen asia - aamuisin on usein pakkasta päälle kymmenen astetta, mutta heti iltapäivällä aurinko lämmittää taas ilman ja antaa valheellisia lupauksia suvesta. Sitä ei kuitenkaan joka päivä tule - tänäänkin on kylmä ja minä istun sisällä mummon kutoma villapaita päällä. Palelee.

Kevässä on jotain vierasta, joka saa hormonit hyrräämään ja pään sekaisin. Se kuiskii korvaan kiellettyjä asioita ja tekee mielestä lemmenkipeän. Mutta minä lupasin itselleni etten ihastu ennen kuin vasta joskus myöhemmin. Sitten kun olen muuttanut muualle ja aloittanut elämän alusta. Sillä eihän täällä voi istua kehenkään - ihmisiin, jotka on tuntenut ennen kuin murrosikä sai heidän naamansa kukkimaan ja äänen murtumaan.

Kevät tekee mielen runolliseksi.

Kevät

Ensimmäinen kevätpäivä!

Aamulla oli vielä pakkasta, mutta nyt on aivan ihana ilma. ^^ Olin äskettäin ulkona uudessa kevättakissani, eikä menoa haitannut ollenkaan se sivuseikka, että maassa sattui olemaan vielä noin puolitoista metriä lunta. ;)

Kevät on kyllä aivan mahtavaa aikaa. Toki muutkin vuodenajat ovat ihan mukavia, mutta kevääseen vain liittyy se tietynlainen riemu ja riehakkuus, kun aurinko alkaa paistaa lämpimästi, päivät pitenevät, ilma lämpeneen ja - mikä parasta - se valkoinen paska sulaa maasta pois. Ja nyt minä menen rikkomaan iänikuisen laiharini (joka ei ole muuten tuottanut tulosta viimeiseen kahteen kuukauteen...) leipomalla jotain kivaa. (:

Näin maailmalla

Jahas, hallitus päätti, että eläkeikää ei tulla nostamaan nykyisestä kuudestakymmenestäkolmesta vuodesta kuuteenkymmeneenviiteen. Kivat teille, jotka siitä pääsevät nauttimaan, sillä meille maksumiehille tämä ei tuota kuin lisää ongelmia. Valtionvelka, eläkepommi, BKT:n supistuminen etc. - näillä näkymin Suomen tulevaisuus ei todellakaan näytä hyvältä.

Mitäs muuta? Saksassa 17-vuotias poika ammuskellut koulussa ja jo viisitoista, ammuskelija mukaan lukien, on saanut surmansa. Yhdysvalloissa kodittomien lasten määrä on kasvanut räjähdysmäisesti: joka viidennelläkymmenennellä lapsella ei ole kotia - heistä yli 40% on alle kouluikäisiä. Kiinan ote Tiibetistä eikun kiristyy ja samaan aikaan Brasiliassa kirkko on julistanut pannaan kuusivuotiaan tytön, jolle on tehty abortti.

Missä hemmetissä ovat kaikki hyvät uutiset? Nettilehtien lukeminen on muuttunut vuosi vuodelta yhä masentavammaksi osaksi jokapäiväisiä rutiineja - kohta jätän jo lukematta.

Groteski

Lainaus Pienehköstä sivistyssanakirjasta: 

"Groteski: kohtuuttoman liioittelun takia naurettava; irvokas"

Ihan vain sen takia, että minä olen niin hemmetin pitkään yrittänyt muistella tuota kyseistä sivistyssanaa ja sitten yhtäkkiä se vain putkahti päähäni. Se on niin hiton ärsyttävää, kun joutuu puheessaan käyttämään kiertoilmaisuja vain koska sattuu olemaan uskomaton reikäpää, jonka läpi kaikki tieto valuu kuin hiekka sihdistä konsanaan. 

Blogista itsestään

Tiesittekö, että tämän blogin piti alunperin saada nimekseen demoralisoivia ajatuksia moraalittomien sijaan? Se perustui siihen ajatukseen, etteivät minun puheeni koskaan erityisen moraalittomia ole olleet. Demoralisoivia ne sen sijaan usein ovat. Ikävä kyllä nimi-idea kaatui lopulta omaan mahdottomuuteensa - kukaan tuskin olisi tiennyt mitä tuollainen sivistyssana tarkoittaa... 

Oli myös nääin lähellä, että tuohon tekstin oikealle puolelle olisi tullut kiva ja päivittäin vaihtuva kuva vähäpukeisesta naisesta. Luonnollisesti vain sen takia, että tällainen kuvitus olisi saattanut nostattaa lukijamäärää siitä puolestatoista muutamaan kokonaiseen. ;) Uhkeiden neitokaisten uupumisesta saatte syyttää blogintarjoajaa, jonka esittelemistä gadgeteistä puoletkaan eivät toimi ja ne toimivat olivat lähinnä autoja ja jotain - anteeksi hieman rahvaanomainen kielenkäyttöni - hiton simpukoita. 

... Ja demoralisoivahan tarkoittaa, ellette sitä jo tienneet, moraalia rappeuttavaa. 

Kuutamosonaatti

Löysimpäs yhden vanhan novellini pöytälaatikosta. Tämän kirjoittaminen alkoi eräältä musiikin tunnilta, jossa saimme kuulla Beethowenin säveltäneen kuutamosonaatin eräälle oppilaalleen. Aluksi novellin oli tarkoitus olla siirappista höttöä opettaja x oppilas parituksella, mutta minä olen aina ollut tavattoman huono pitäytymään tarkoituksissani... Tämä novelli on kieltämättä hieman tönkkö ja epäuskottava - olisin halunnut muuttaa siitä useampaakin kohtaa, mutta päätin kaikesta huolimatta laittaa sen tänne juuri sellaisena kuin sen alunperin kirjoitinkin. Ikärajoja minä olen huono asettamaan, mutta eiköhän tämä mene aiheensa takia sinne K-15 -osastolle. Kyseessä kuitenkin on varsin... sairas asia, vaikka pyrinkin kuvaamaan sen suhteellisen kiertelevästi. Lukekoon ken haluaa, kunhan ei tule minulle jälkeen päin huutamaan. ;) 

Mies laskee iän karhentamat kätensä nuoren pojan käsille ja silittää niitä kevyestu. 
- "Sinulla on niin kauniit kauniit kädet", mies kuiskaa karheasti ja laskee kasvonsa lähemmäs pojan hiuksia. 
- "Älkää, Sir", poika vastustaa ja vetää kätensä pois miehen otteesta, "älkää." 
Mies sulkee silmänsä ja ohikiitävän hetken poika näkee hänen kasvoillaan kaikki iän mukanaan tuomat huolet. Tuo hetki ei kuitenkaan ole koskaan pitkä, ja pian mies jo avaa silmänsä. Kaikki on taas ennallaan. 
- "Yritä soittaa se uudestaan, ja tällä kertaa virheettömästi." 
Poika laskee kätensä vasten pianon viileitä koskettimia ja soittaa muutaman hapuilevan sävelen. 
-" Kovempaa", mies käskee ja poika aloittaa alusta. 

Näin kulkevat päivät. Poika varttuu ja kehittyy ja mies vanhenee vanhenemistaan. Nopeasti ovat vaahterat värjäytyneet punaisiksi ja lähes yhtä nopeasti ne ovat jo pudonneet - on talvi. Aamuisin luokkahuoneen ikkunat ovat kuurassa ja nuoren pojan hengitys huuruaa kylmyydestä. 
-" Sir, minä palelen. En usko voivani soittaa tänään", hän kuiskaa sinertävin huulin. 
-" Ei se mitään, poikani, yritämme huomenna uudelleen." Poika nousee hitaasti pois pianotuolilta ja liikahtaa kohti ovea, mutta mies estää häntä: 
-" Älä lähde vielä. On jotain mitä haluaisin antaa sinulle", hän sanoo osoittaen sanansa pojan harmaille silmille. 
- "Siinä ei mene kuin hetki." Poika nyökkää empien ja kietoo kätensä tiukemmin ympärilleen. Kevyt, villakankainen takki ei juurikaan lämmitä. 

Vanha mies istuutuu vuosien kuluttamalle pianotuolille, joka on joskus ollut niin upea kultakirjailuinen, ja aloittaa. Tumman puhuvat sävelet täyttävät luokkahuoneen taianomaisuudellaan. Jopa nurkissaan seittejä kutovat hämähäkit aistivat jotain tapahtuneen ja pysähtyvät hetkeksi antaen tuon oudon tunteen kietoa heidät pauloihinsa. Poikakin tuntee musiikin. Se ympäröi hänet kuin tukahduttava vaippa, eikä tuo tunne ole edes kovin epämiellyttävä. Tahdit ovat tunkkaisia mutta samalla kauniita kuin auringon valo vehmaassa viljapellossa. 
Niin kovin ahdistava hetki. 

Lopulta sammuvat viimeisetkin soinnut ja hetken taika tuntuu särkyvän. 
- "Mene nyt", mies huokaisee, "minulla ei ole sinulle enää mitään annettavaa." 
Poika katsoo miestä vielä hetken suutaan aukoen, mutta kääntyy sitten ja luikahtaa vikkelästi ulos - vain ovi paukahtaa hänen perässään. Yksinäisyydessä mies sulkee silmänsä ja näkee edessään pojan sellaisena kuin tämän haluaa muistaa.

Iltaisin tämä saapuu hänen huoneeseensa pelkkä villainen viitta hennon vartensa ympärillä. Harmaissa linnun silmissä kiiltää pelko, kun mies riisuu hänet ja ohjaa sängylle. Sen peite on kylmä ja karheat lakanat raapivat ihoa - nuorta ja vuosien kuluttamaa, kun mies ottaa nuoren joutsenen syleilyynsä ja repii hänen siipensä kerta toisensa jälkeen. Kellastuneet hampaat jättävät ihoon polttavia merkkejä ja lopulta lapsesta ei ole jäljellä enää kuin ontto ulkokuori. Häpeällistä. 

Mutta ne ovat vain unelmia. Sairaita haaveita, joiden ei koskaan ollut tarkoitettu toteutuvan. 

Huom!

Tämä teksti on puhtaasti fiktiivinen, eikä sitä pidä ottaa liian tosissaan. Hahmot ovat minun ja niin on myös juonikin. Ainoastaan kuutamosonaatti on lainattu muualta - Beethowenilta tarkemmin. Sinulla on oikeus kopioida/tulostaa teksti omaan käyttöösi ja levittää sitä, kunhan et vain väitä sitä omaksesi tahi käytä kaupallisiin/rasistisiin/laittomiin tarkoituksiin. (:

Epäkorrektia?

Lueskelin tänään vanhoja Suomen kuvalehtiä, joita jaettiin ilmaiseksi kirjastolla. Osuipas sitten 2.11.2007 ilmestyneestä lehdestä silmiin mielenkiintoinen sanonta: 

"Je pence, donc je suce." 

Jokainen sitten omassa rauhassaan miettiköön mitä se tarkoittaa... 

Itsetutkiskelua

Well well well, Lord, what can I tell?
I've been sinning three more days - am I now going to hell?
I commit sins everyday but I never give my soul away
'Cause I still got some respect for you in the end

(The 69 eyes - Only you can save me)

Tänään on tullut hieman taas pohdittua tavallista enemmän. Tai paljonhan minä mietin jatkuvasti - tuossa eilen ajattelin kirjoittavani tänne älykkyydestä, mutta en sitten saanut mitään kunnollista aikaiseksi. Teksti vain tuntui jäävän ihan ilman henkeä ja turhaannuin. 

Mutta siis, juteltiin tänään koulussa yhden pojan kanssa - kyllä, meillä oli lauantaityöpäivä, mutta ei siitä sen enempää. Keskustelu alkoi maanantaisesta kirjakuulustelusta ja sitä kautta siirtyi sitten Väinö Linnan romaaneihin ja Tuntemattomaan sotilaaseen ja armeijaan. Poika sanoi odottavansa armeijaa, joka sitten jotenkin jäi mieleen ja pulpahti pinnalle myöhemmin: 

Kotiin tullessani katselin taas vaihteeksi televisiota, ahmin kakkua ja yritin kaikin voimin välttää siivoamista. Lopulta oli kuitenkin pakko siirtyä omaan huoneeseen, mutta siellä pölyharjan sijaan käteen tarttui kirjastosta mukaan nappaamani kirja; Nunnan tarina. Aloin selailemaan kirjaa mielenkiinnosta ja se olikin aivan uskomattoman hyvä. Toisin kuin useimmissa lukemissani nunnakirjoissa, tässä päähenkilö ei ollut nöyrä tai kuuliainen, vaan ihan tavallinen nainen, joka pyrki täydellisyyteen omista virheitään huolimatta ja niitä häveten. Ja juuri tämä kirja laukaisi minussa halun pohtia omaa mielenheikkouttani. En uskonnollisesti, vaan ihan maallisissa asioissa. Totuushan on, ettei minulla ole mitään selkärankaa - siirrän asioita siirtämistä päästyäni, välttelen velvollisuuksia ja kartan ruummiillisia ponnistuksia kuin ruttoa konsanaan. Esimerkkinä armeija. Minä pyrin kaikin tavoin tasa-arvoon, mutta silti olen sitä mieltä, ettei armeijaa missään nimessä pitäisi pakollistaa naisilla - ja mitä muuta se oikeastaan on kuin heikkoutta itseään? Minä teen päätöksiä ja vaatimuksia tunteiden ja oman mukavuuteni nimissä, en järkisyistä tai muiden parasta ajatellen. 

Nämä olivat varsin masentavia ajatuksia, mutta ehdottomasti tarpeellisia. Sillä miten muuten minä voisinkaan koskaan muuttaa itseäni? 

Mietintää

Nostin kasvosi käsieni väliin ja nuolin pois niitä huuhtoneen suolaisen veden. Murtoveteen sekoittui kyyneleitä ja sylkeä, kun siirryin availemaan paitasi nappeja kielelläni. Se ei onnistunut erityisen hyvin, joten pyysin sinua avaamaan paitasi itse ja astuin askeleen kauemmas nähdäkseni paremmin. Tai antaakseni tilaa, kuten väitin. Sinä punastuit hieman, mutta laskit kiltisti katseesi alas ja aloit napittamaan puuvillaista puseroasi auki. Näky oli kieltämättä jumalainen - sinä ilman paitaa ja heinäkuinen kuutamo, joka paistoi sekoittaen ihoihimme hennon sinisen sävyn. Kauempaa vastakkaiselta rannalta loistivat kaupungin valot ja äänet, jotka olivat niin lähellä, mutta silti yhä vain meidän tavoittamattomissamme. "Sinä olet kaunis", kuiskasin virnistäen ja nauroin kasvoillesi, jotka muuttuivat kohteliaisuudesta , jos mahdollista, vielä entistä punaisemmiksi.

 -  -  - 

Minä olen aina pitänyt kirjoittamisesta, vaikka laatu on... noh, tuosta ylempää te sen kyllä huomaatte. ^^' Kaikki novellini ja ficcini ovat aina olleet hieman eroottisia, mutta nyt viime aikoina en yksinkertaisesti ole _pystynyt_ kirjoittamaan mitään muuta kuin lähestulkoon pornografista tekstiä. Epäilen sen johtuvan iästä, sillä  - hyvänen aika - minun hormonini ovat hyrränneet tässä viime aikoina aivan hirvittävästi. ;) Olisi kuitenkin mukavaa pystyä kirjoittamaan pitkästä aikaa kunnon novelleja. Siis oikeita tekstejä, joissa on juoni, selvät päähenkilöt ja yllättävä loppu. Erootiikka tihkuvat tarinat kun, kaikesta viihdyttävyydestään huolimatta, ovat loppujen lopuksi vain viihdyttäviä ja sieluttomia raapaleita vailla minkäänlaista kunnollista käyttötarkoitusta. P:

Mutta nyt en jaksa huolehtia siitä. Tänään on nimittäin ollut todella mukava päivä taas vaihteeksi. ^^' Meillä oli nimittäin tänään maantiedon karttakoe, eräänlainen nimistöpeli, jota varten pitää opetella päälle viitisenkymmentä kaupunkia/jokea/järveä/tms., nostaa korttipakasta viisi korttia ja sen jälkeen näyttää niissä lukevat paikat kartalta. Siis kartalta, jossa ei ole paikannimiä eikä mitään muutakaan. En tiedä miltä tämä muista kuulostaa, mutta minunlaiselleni tampiolle tämäntyyliset testit ovat täyttä tuskaa - ja se näkyy! Tänään en nimittäin ainoastaan päässyt läpi nimistöpelistä, vaan tein sen ensimmäistä kertaa koko yläasteaikanani. ^^

. . . Sillä, että satuimme ystäväni kanssa lyöttäytymään ryhmäksi luokkamme neron kanssa, ei ole sitten mitään väliä. Tai siis, kyllä siivelläkin eläminen älykkyyttä vaatii... ;)

Ehdotus

Minä olen keksinyt täysin naurettavan ja kelvottoman idean. Idean, jolla ei yksinkertaisesti ole mitään mahdollisuuksia toimia missään muodossa. Luonnollisesti minä voisin vain nauraa tälle idealla ja unohtaa sen, mutta minä en ole sellainen - minä haluan kehittää ideaani eteen päin, vaikka tiedänkin sen tulevaisuuden. Tai siis, ettei sillä mitään tulevaisuutta ole. ;) 

Idea maapallon väestönkasvun hillitsemiseen

1) Tausta

Maapallolla asuu tällä hetkellä noin 6,7 miljardia ihmistä. Väkiluvun lasketaan kasvavan noin 200 000 ihmisellä päivässä, eli vuodessa maapallon väestö lisääntyy noin 60 miljoonalla. Suurin osa kasvusta tapahtuu Aasiassa, jossa asuu tällä hetkellä noin 60% koko väestöstämme. Jo tässä vaiheessa moni meistä pystyy päättelemään, etteivät maapallomme luonnonvarat kestä tällaista ihmismäärää ja seurauksena on suurta nälänhätää jne. 

2) Mitä asialle voi tehdä?

Väkiluvun kasvua on kyettävä hillitsemään jollain tavalla. Ensimmäinen ehdotus olisi karsiminen, mutta se katsottakoon liian raa'aksi toimenpiteeksi jopa yleisen hyvän nimissä. Kiinassa kasvua on pyritty hillitsemään syntyvyyssäännöstelyllä ja itse katsoisin tämän huomattavan paljon eettisemmäksi ja tuskattomammaksi tavaksi hillitä väkiluvun jatkuvaa kasvua. 

Suunnitelma väkiluvun hillitsemiseksi

1) Suunnitelma pääpiirteittäin

Kiinassa syntyvyyttä on säännöstelty yhden lapsen politiikalla. Itse en kuitenkaan suosisi tätä, vaan ehdottaisin globaalia yksi lapsi per vuosikymmen -politiikkaa. Tämä siis tarkoittaisi sitä, että jokaisella meistä olisi mahdollisuus hankkia lapsi kerran kymmenessä vuodessa. Länsimaissa tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että nainen pystyisi hankkimaan keskimäärin 3-4 lasta hedelmällisyytensä aikana - olettaen naisen aloittavan lasten hankinnan ollessaan kaksikymmentä ja jatkaen aina neljään-, viiteenkymmeneen saakka. Tällaiseen lapsimäärään mahtuisi varmasti kumpaakin sukupuolta, joten vaarana ei olisi maapallon sukupuolijakauman vääristyminen. 

2) Kuinka säännöstelypolitiikka toimisi

Säännöstelypolitiikan soveltamiseen olisi olemassa kaksi vaihtoehtoa: 

a) Säännöstely maittain

Tässä versiossa ihmisillä olisi lupa hankkia jälkikasvua ainoastaan tiettyinä vuosina. Eli esimerkiksi 2050, 2060, 2070 jne. Luvat voitaisiin jakaa maanosittain, eli esim. vuonna 2050 olisi Euroopan vuoro hankkia lapsia, vuonna 2051 Austraalian jne. Aasialle voitaisiin antaa useampi vuosi - mielellään ei peräkkäisiä, sillä silloin ruoka loppuisi varmasti kesken ja seurauksena olisi nälänhätää. 

Ongelmat 

Tämä käytäntö poikisi suunnattomasti ongelmia, joista suurimmat olisivat: 

• Nälänhätä - tuskin millään maanosalla olisi alkuunsa kykyä tai resursseja varastoida tarpeeksi ruokatarvikkeita räjähdysmäisesti kasvavaa väestöä varten. 
• Alakohtainen työttömyys - opettajilla, kätilöillä, lastentarhan opettajilla jne. olisi töitä ainoastaan muutaman vuoden ajan ja sen jälkeen he olisivat työttömiä. 
• Työvoimapula ja sitä seuraava lama - kansantalous laskisi todella voimakkaasti, kun puolet maan työvoimasta jäisi kerralla äitiyslomalle.
• Inflaatio - ruoan ja muiden yleishyödykkeiden kysyntä nousisi säännöllisesti, mikä nostattaisi hintoja ja samalla palkankorotuspaineita. Seurauksena rahan arvon heikkeneminen, eli inflaatio. 

Miten ongelmiin voitaisiin varautua/miten ongelmia voisi hoitaa. 

Ongelmia voitaisiin ennaltaehkäistä lisäämällä tuontia ja vapauttamalla työvoimamarkkinoita. Työvoiman liikkumisen tulisi olla entistä vapaampaa, jolloin yhden maan työttömät voitaisiin hyödyntää toisen maan työvoimamarkkinoilla. Tämä vähentäisi samalla rasismia ja geeniperimämme heikkenemistä, mutta poikisi joukon kulttuurillisia ongelmia ja saattaisi tukahtua kielimuurin edessä. 

b) Säännöstely henkilöittäin

Tämä suunnitelma olisi huomattavan paljon monimutkaisempi, mutta toisaalta se ei poikisi myöskään niin montaa ongelmaa kuin suunnitelma a. Pääpiirteittäin tämä suunnitelma tarkoittaisi sitä, että jokaisella perheellä olisi oikeus hankkia lapsia kymmenen vuoden välein. Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen olisi odotettava kymmenen vuotta ennen seuraavan hankintaa, mutta tässä suunnitelmassa jälkikasvun hankintaa ei olisi sidottu tiettyihin vuosilukuihin. Mahdollisessa kuolemantapauksessa olisi perhe oikeutettu hankkimaan lapsi ennen määräajan umpeutumista. 

Tämä versio ei poikisi vaihtelevaa työttömyyttä ja työvoimapulaa, eikä myöskään syöksisi maiden kansantaloutta yhtäkkiseen syöksylaskuun. Ongelmia kuitenkin löytyy edelleen. 

3) Säännöstelypolitiikan ongelmat

Tällaisessa säännöstelypolitiikassa on edelleen muutamia epäkohtia ja ylitsepääsemättömistä tuntuvia ongelmia. Niistä suurin luultavasti on se, että miten ihmisiä voitaisiin estää hankkimasta lapsia. Kaikki uskonnolliset ja eettiset järjestöt tai yhteisöt eivät hyväksy ehkäisyä tahi aborttia, eikä ihmisiä luonnollisestikaan voi pakottaa toimimaan heidän uskonsa tai elämänkatsomuksensa vastaisesti - sehän lukee YK:n yleismaailmallisessa ihmisoikeusjulistuksessakin: 

"18 artikla. Kaikilla henkilöillä on ajatuksen, omantunnon ja
  uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vallan uskonnon tai va-
  kaumuksen vaihtamiseen sekä vallan uskonnon tai vakaumuksen
  ilmaisemiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä jul-
  kisesti että yksityisesti, opettamisella, hartausmenoilla,
  palvonnalla ja uskonnonmenojen noudattamisella."

Myöskin idea yhdeksän vuotta kestävästä selibaatista on täysin naurettava, joten tämänhetkisillä tiedoillani ja taidoillani en pysty ongelmaa ratkaisemaan ilman, että rikkoisin ihmisten vapaata tahtoa ja oikeuksia vastaan. Toisaalta en myöskään usko, että siihen moni muukaan kykenisi. Näin ollen jääköön tämä idea kehittelyasteelle ja pysyköön se siellä, kunnes tähän ongelmaan keksitään kaikki tyydyttävä ratkaisu. 

Huomatkaa!

Tämä suunnitelma on laadittu täysin huumoripohjalta, eikä kenenkään tule vetää siitä hernettä nenään tai käyttää sitä oikeudessa tms. minua vastaan. Joitain teistä tällainen mielivaltainen ja täysin pähkähullu idea saattaa suututtaa, mutta minulla, ikävä kyllä, on ihmisoikeuksiin perustuva vapaus ilmaista itseäni ja ideoitani vapaasti ja pelkäämättä, että minut niiden ilmaisemisen takia vangittaisiin tahi tuomittaisiin menettämään vapauteni. 

"19 artikla. Kullakin yksilöllä on oikeus mielipiteen- ja
  lausunnonvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää
  mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vas-
  taanottaa ja levittää tietoja millä keinoin hyvänsä."

Teillä jokaisella on vapaa oikeus nauraa tälle tekstille, ottaa siitä ideoita ja levittää sitä eteenpäin, kunhan sitä ei missään vaiheessa käytetä rasistisiin tai muuten muita loukkaaviin tarkoituksiin. Jos tekstiä joskus sellaiseen käytetään, katson minä olevani syytön ja tällaiseen toimintaan syyllistynyt ottakoon täyden vastuun teoistaan. 

Kiitos! ^^' 

Hyvää Ystävänpäivää!

Ystävänpäivä.
Minä olen monesti miettinyt millainen minun tulevaisuuteni naisena tulee olemaan. Asia on nimittäin niin, etten minä voi sietää lapsia. Ne ovat äänekkäitä, likaisia, typeriä ja vaativat aivan mielettömästi huomiota. Sellainen olento pitäisi opettaa sisäsiistiksi, kävelemään, puhumaan, lukemaan ja vielä ties mitä. Aamulla ipana pitäisi pukea, syöttää, kuskata tarhaan ja illalla sama juttu - ainoastaan päinvastaisessa järjestyksessä: hae lapsi tarhasta, ruoki se ja laita nukkumaan.  Ei, ei minusta vain olisi sellaiseen.
Miten lapset sitten liittyvät tulevaisuuteen? Kuten jo sanoin, minä olen monesti miettynyt tulevaisuuttani ja täytyy sanoa, että niihin miettimisiin liittyy aina kiinteästi lapsi. En minä tee sitä tietoisesti, vaan pikemminkin yllätän itseni aina pohtimasta toukalle sopivia nimiä, suunnitelemasta lastenhuoneen sisustusta ja kaikkea sitä, mitä sellaisen otuksen kanssa nyt vain voi tehdä kylvettämisestä ja syöttämisestä aina eväsretkiin asti. Mitään tarkkoja suunnitelmia en ole vielä tehnyt, sillä lapsi liittyy ajanjaksoon "sitten joskus, kun olen aikuinen ja valmistunut johonkin ammattiin".
Vaan onhan tässä vielä melkein kymmenen vuotta aikaa - minä kun tuskin tulen päättämään opiskelujani ennen kuin olen vähintään viidenkolmatta. Parempi siis nyt vain lähteä hankkimaan ystävänpäivälahjaa kaverille ja jättää tällaiset pohdiskelut johonkin parempaan ajankohtaan. Parin tunnin kuluttua pitää lähteä kaverin luokse, missä vietetään ystävänpäivää oikein porukalla saunomisen, mässäilyn ja yleisen kiherryksen merkeissä. ^^

Esittelyä

Ah, moneskohan blogi tämä ei minulle ole? Kyllä niitä aina jaksaa kirjoittaa muutaman kuukauden, mutta sitten jotenkin innostus hiipuu. Voi sitten vain arvuutella kauanko tätä "julkista päiväkijaa" jaksan pitää. ;) 

Mitäs sitä sanoisi? Täällä puolella ruutua on tällä hetkellä peruskouluaan päättelevä tyttönen, joka asuu kaikin puolin tavallisessa omakotitalossa kaikin puolin tavallisella alueella. Sisaruksia löytyy kolme kappaletta, jotka ainakin tällä hetkellä asuavat kaikki samassa talossa kanssani. Tiedä sitten miten käy, kun äiti löytää itselleen pysyvän asunnon. Mutta noh, sen näkee sitten - turhaa alkaa näin etukäteen murehtimaan.  

Mikä minua kiinnostaa? Ensinnäkin, pidän lukemisesta. Kaunokirjallisuutta, asiatekstiä, historiaa, elämänkertoja, novelleja, näytelmiä jne. Kaikki menee  sweet valley high'n tapaisia teinikirjoja lukuun ottamatta. ;)  Aivan erityisesti pidän kuitenkin Victor Hugon Pariisin Notre Damesta ja Kaari Utrion kirjoista. ^^ Televisio on toinen addiktioni. Tällä hetkellä seuraan noin kymmentä eri sarjaa enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Lempisarja vaihtelee - tällä hetkellä se on Mad Men, pari viikkoa sitten se oli ilman johtolankaa ja sitä ennen C.S.I. :D 

Tässäpä kaikki tällä kertaa. Pitääpi katsoa sitten myöhemmin josko jaksaisin raapustella jotain muutakin.